TOUKOKUU 2010

    UUDEN MUSIIKKIVIDEON JULKAISUPÄIVÄ! - 31.5.2010
Tokio Hotel on ilmoittanut Italian nettisivuillaan heidän uuden Darkside of the Sun -sinkkunsa musiikkivideon julkaisupäivän! Päivä on 18.6, jolloin video on näkyvillä Tokio Hotelin sivuilla! Milanossa kuvatun DVD:n ja CD:n julkaisupäiväksi Italiassa he ilmoittavat 13.7. eli voimme varmaankin odotella niitä samoihin aikoihin! =)

    PUNAINEN MATTO - 30.5.2010
Enterviva.de on julkaissut videon Tokio Hotelista Cometien punaisella matolla! Pojat kertovat muun muassa, että odottavat illassa paljon ehdokkuuttaan, ja mikseivät olleet Cometeissa viime vuonna. Videon pääset katsomaan täältä!

    LIVE DVD:N JA CD:N KANNET JULKI! - 28.5.2010
Tom on julkaissut blogissaan tulevan live DVD:n sekä live CD:n kannet! Päivämääräksi hän sanoo heinäkuun alun ja lupailee pian lisäinfoa!

 

    BILL JR. JA BILLETTE? - 27.5.2010
Siinäkö Billin tulevien lasten nimet? Entä tahtooko Georg isona lapsia? Entä itse Bill?! Mitä mieltä Bill on Adam Lambertin ihastuksesta? Mitä bändi tekee loppuvuonna? Kumman pitää Kaulitzien mukaan kosia Georgin suhteessa? Vastaukset kaikkeen tähän ja moneen muuhun kysymykseen löydät Bravo WebTV:n haastattelusta alla! Käännökseen pääset täältä! =)



     UUSI MUSIKKIVIDEO - 25.5.2010
Tokio Hotelilta kysyttiin heidän tulevasta musavideostaan ja he eivät suostuneet kertomaan tarkalleen, mutta jotain vinkkiä he antoivat kuitenkin.



Milloin tulee uusi musavideonne?

Tom: Olemme vielä luovassa tilassa musavideon suhteen. Siitä tulee loistava, joten hyviä uutisia.
Bill: Näimme jo jotain, mutta emme halua paljastaa liikaa, mutta voimme ainakin sanoa, että videon on inspiroinut...
Tom: inspiroinut Euroopan kiertue.
Bill: Euroopan kiertue aivan.

    TOMIN BLOGI - 24.5.2010
Tom paljasti hiljattain blogissaan kantansa pitkäaikaisen tyttöystävän hankkimiseen, katso video alla ; )



    KIITOSKIRJE - 22.5.2010
Pojat kirjoittivat kiitoskirjeen faneilleen ja siinä lukee näin:

Hei kaikki!!!
Kiitos paljon tästä Cometasta! Teitte meidät jälleen kerran todella, todella iloisiksi... Olette uskomattomia?!
Kiitos

Voitte käydä kertaalleen katsomassa poikien ilmeet, kun he voittivat 11. Comet -palkintonsa sekä Billin ja Tomin palkinnonjaon

    11. COMET! - 22.5.2010
Tokio Hotel, "ylläri, ylläri", voitti Cometin parhaasta Live-actistä! Tokio Hotel on vuoden paras live-bändi ja sen mekin olemme voineet omin silmin kokea. =) Bill ja Tom pääsivät myös antamaan palkinnon saksalaiselle Jan Delaylle.



    UUTISET - 20.5.2010
Olemme huomenna paikan päällä Comet Awardseissa ja päivitämme kaiken sieltä Twitteriimme, joten seuraathan sitä huomenna etusivun sijasta! Palaamme myös muitten uutisten kanssa sen jälkeen ;) Toivomme, että kaikki sujuu tekniikan puolesta ja tietysti, että lempi bändimme voittaa parhaan livebändin pystin!

http://twitter.com/THFinland

    COMET AWARDS 2010 - 20.5.2010
Comet Awardsit ovat vihdoin tulossa! Lähetys tulee huomenna klo 20.00-22.30 Saksan aikaa eli alkaa klo 21 Suomen aikaa! Lähetystä voi seurata livenä netissä täällä! Voit myös liittyä Livestreamin Facebook-yhteisöön täällä!

//Voitte tietenkin seurata Awardseja myös Saksan Viva-kanavalta TV:stä! =)

Osa ylläpidostamme on huomenna Awardseissa paikan päällä ja koitamme päivittää kaiken kiinnostavan live-ajassa Twitteriimme!

http://twitter.com/THFinland

Comet-kisan arvonnan voittaja on nyt selvillä ja hän on Julia A. Seinäjoelta! Paljon onnea! Olet saanut meiltä sähköpostia! Nimmarit lähtevät sinulle postissa ensi viikolla! =)

    COMET-ÄÄNESTYS! - 17.5.2010
Cometit ovat tämän viikon perjantaina eli äänestysaikaa on enää todella vähän! Huhujen mukaan äänestys loppuisi jo tänään, joten nyt naputtelemaan! Myös Comet-kisamme on päättynyt ja julkaisemme voittajan Cometien aattona eli torstaina! Toivottavasti pojat voittavat! Tokio Hotel tulee myös jakamaan yhden palkinnon, joten näemme heitä ohjelmassa varmasti!


Kuva: Mira N.

    COMET-ÄÄNESTYSVINKKISI - 13.5.2010
Comet-kilpailumme on avoinna vielä sunnuntaihin asti, joten käy pikaisesti lähettämässä oma vinkkisi alempana uutisissa olevien ohjeiden mukaan! Onnekkaimmalle lähetämme Tokio Hotelin (Suomessa) allekirjoittamat nimmarit! Alla muutama kaikista jo lähetetyistä vinkeistä! Muistakaa äänestää täällä!

"Laita itsellesi muistutuksia ympäri taloa, kännykkään ja vaikka kalenteriin että muistat varmasti äänestää joka päivä! minä esim. olen itse todella huonomuistinen enkä muista mitään ilman erillistä huomautusta.

lisäksi, muista positiivinen asenne!! ei siis "no ei ne kuitenkaan voita joten en ees viitti äänestää" vaan optimistisuudella eteenpäin! :)"
Sini L.

"Tee äänestämisestä automaatio. Opettele ja painele nappulasarjaa( samalla tietenkin äänestäen ) niin monta kertaa, ettei sinun enää tarvitse ajatella mitä teet."
Kati T.

"Kannattaa ottaa rento asento tuolissa, se on paras lähtökohta äänestämiselle. Ei tule hartiat kipeäksi. Kun äänestää, parasta olisi tehdä itselle selkeä tavoite. Esimerkiksi, että äänestää vaikka 100 kertaa päivässä. Näin tulee helpommin äänestettyä ja halu pyrkiä joka päivä tavoitteeseen. Lisäksi äänestäessä on hyvä olla seuraa. Kaveri kun on vieressä ja juttelette samalla niitä näitä ja kuuntelette vaikka Tokio Hotelia samalla kun äänestät ja kohta huomaatkin äänestäneesi jo 500 kertaa! Hyvässä seurassa se aika vaan vierähtää nopeasti ;)"
Krista M.

"Ota kaverisi kanssa kisa kuka saa eniten äänestettyä esim. kahdessa minuutissa :) Se voi olla hauskaa isommassakin porukassa."
Nimetön

     LADY GAGA KEIKAN AFTERPARTY - 13.5.2010
Tässä kuva Billistä ja Tomista Lady Gagan keikan afterpartysta Hampurissa 10.5. Naiset, jotka seisovat heidän vierellään, ovat VIP- henkilökuntaa. =) Poikia usein kutsutaan eri artistien keikoille Saksassa. Heidät on myös nähty esim. Beyoncen afterpartyssa viime keväänä.



     ITALIALAINEN HAASTATTELU - 12.5.2010
Tässä viisiosainen haastattelu Billille ja Tomille, joka tehtiin Italiassa, Podovassa, 26.3. Haastattelu on englanniksi ja osat löytyvät täältä =) 1. 2. 3. 4. 5.
Tässä haastattelun kolmas osa, joka sulattaa varmasti jokaisen fanin sydämen!


Millainen suhde teillä on faneihinne?

Bill: Minusta meillä on hyvin läheinen suhde heidän kanssaan. Alussa on aina niin, että meillä on fanisivuja eri maissa ja sitten meillä on faniemme takia mahdollisuus mennä kyseiseen maahan ja voimme tehdä musiikkia. Italiassa kävi samoin. Kaikki on faniemme ansiota. Me olemme todella, todella kiitollisia ja iloisia siitä, että meillä on sellaisia faneja ja että he ovat niin kannustavia ja täynnä rakautta. Joten minusta meillä on mahtava suhde! Kiertueella on toki paljon stressiä ja aikataulu on todella tiukka, joten meillä ei ole niin paljon aikaa keikkojen välissä. Me vain menemme keikkabussiin ja seuraavaan kaupunkiin. On aina vaikeaa aikataulun takia.
Tom: Ainoat asiat, joista välitämme ovat fanimme ja bändi, vain bändi ja fanit. Loput on vain, tiedäthän...

    SONNENSYSTEM / DARKSIDE OF THE SUN - 12.5.2010
MTV Taiwan kirjoitti, että Sonnensystemin uusi musavideo julkaistaan 22.-28.5 välisenä aikana. Jos käy hyvin, saamme nähdä Tokio Hotelin uuden musavideon jo kymmenen päivän sisällä!

+Lisätiedon mukaan levy-yhtiöt ovat siirtäneet videon julkaisua kesäkuulle!

    AASIA PROMOKUVA - 10.5.2010
Tässä kuva Tokio Hotelista Universal Hongkongilta!


Lähde
    ENNUSTUKSIA TAIWANISSA - 9.5.2010
Tokio Hotelin vieraillessa Taiwanissa, he saivat kokea meille eurooppalaisille jännän tavan ennustaa, nimittäin lintujen kautta. Katso video!



Miksi Tokio Hotelin nimi on Tokio Hotel, vaikka tulevatkin Saksasta?
Tom: Saksassa ei ole yhtä makeita kaupunkeja. Pääkaupunki Berliini on okei, mutta ei kuitenkaan yhtä makee.
Bill: Minusta se johtuu siitä, miltä se kuulostaa. Berlin Hotel ei kuulosta yhtä hyvältä kuin Tokio Hotel.
...
Pojat halusivat kuulla uransa tulevaisuudesta.
Tulkki: Saatte lisää suosiota ja paljon uusia faneja ja rikastutte.
Bill: Okei, tosi hyvä *nauraa*
Ennustaja: Tulee olemaan kuuluisa kotimaassaan kuin myös kansainvälisesti.
...
Bill oli myös kiinnostunut siitä, kuinka vanhana hän löytää rakkautensa. Ennustaja kertoo, ettei Bill löydä häntä, jos hän ei ole lopettanut suhdettaan ex-tyttöystävänsä kanssa lopullisesti.
Tom: Luulen, että hän sydämessään on vielä...
Bill: Eeei! Enkä ole! Olen ollut sinkkuna jo viimeiset kuusi vuotta! Joten, en ole kiinnostunut mistään ex-tyttöystävistä.
Tom oli kiinnostunut siitä, aikooko hän mennä koskaan naimisiin. Ei ollut yllätys, että hän sai Playboy kortin.
Ennustaja: Sinulla tulee olemaan paljon valinnanvaraa.
Tom: Joo, totta.
...
Gustav: Tämä on typerin kysymys, mutta kysynpähän nyt kuitenkin. Haluaisin tietää, tulenko koskaan saamaan chevrolet camaro ss autoa. Ennustaja tarkistaa tämän ja kertoo, ettei hänen tulisi pidättää henkeään. Viimeiseksi kysymykseksi Tokio Hotel, joka ei koskaan ole ollut Tokiossa, halusi tietää saavatko he mahdollisuuden esiintyä Tokiossa tänä vuonna. Tom, joka ei jaksanut odottaa vastausta, sanoi, että uskoo siihen, että he pääsevät esiintymään siellä, vaikka kortti sanoisi mitä. Kortti kertoi, että myös japanilaiset tulevat arvostamaan Tokio Hotelin taitoja.
...
Lopussa Bill ja Tom kertovat, että he toivovat, että voivat tuoda Humanoid City tour kiertueen myös Aasiaan.
    DARKSIDE OF THE SUN - 7.5.2010
Darkside of the Sun/Sonnensystem näyttää varmistuvan uudeksi sinkuksi. On huhuttu, että sinkku julkaistaan 11. kesäkuutta ja Live DVD 18. kesäkuuta. Virallista lisätietoa sinkun julkaisusta ja muusta odotellessa... =)

    COMET RUMBA! - 6.5.2010
VIVA Comet Awardsit lähestyvät huimaa vauhtia ja Tokio Hotel on ehdokkuutensa lisäksi tulossa henkilökohtaisesti paikan päälle!


Kuva: Embootsi :)

Sinun tehtäväsi on lähettää meille paras Comet-äänestysvinkkisi! Miten saat äänestettyä nopeiten, mukavimmassa asennossa, 100 kertaa vartissa - Mitä vain! Tavoitteena on saada pojille mahdollisimman paljon ääniä!

Lähetä viesti osoitteeseen kisa@tokiohotel.fi ja voit voittaa Tokio Hotelin nimikirjoitukset! Pidä huoli, että vastaat viestissäsi alla oleviin kohtiin:

Comet-äänestysvinkkini:


Nimi:
Osoite:
Sähköposti:
(Kännykkä - ei pakollinen):

Otsikoithan viestisi 'Comet'. Huom! Jos unohdit esimerkiksi kirjoittaa osoitteesi, niin otsikoithan uuden viestisi 'Comet - korjaus'. Kilpailuun voit osallistua kerran; jos sinulle tulee sen jälkeen mieleen lisää vinkkejä, tai et halua osallistua kilpailuun, niin lähetä ne toki tavallisiin sähköposteihimme vasemmassa sivupalkissa! :)

Nimmarijahti lähtee käyntiin NYT ja jatkuu aina ensi viikon loppuun asti! Lähetäthän vinkkisi viimeistään sunnuntaina 16.5. klo 23.59 ;) Tulemme julkaisemaan parhaita vinkkejä sivuillamme muitten fanien avuksi koko kilpailun ja äänestyksen ajan! Kerro viestissäsi erikseen, jos haluat vinkkisi julkaistavan nimettömänä, voittajan ilmoitamme normaaliin tapaan :)


ÄÄNESTÄÄ VOIT TÄÄLLÄ!


    TOKIO HOTEL VASTAANOTTAMASSA EMMA-PYSTIT! - 5.5.2010
Tokio Hotel vastaanotti Suomen Emma-patsaat ennen konserttiaan Helsingissä 7.3.2010 ja pääsemme vihdoin nauttimaan ihanista kuvista! Palkinnot olivat Vuoden ulkomaisesta bändistä sekä vuodelta 2007 että 2010! Pojat näyttävät olevan oikein ylpeitä Universalin ojentamista pysteistä! Pojat olivat myös todella otettuja, kun kuulivat, että palkintoja varten piti äänestää. Zoomatkaa ensimmäiessä kuvassa etenkin Tomin käteen! Ja... Georgin.. hauikseen... (!)

   

    JA TÄMÄ KUVA - 5.5.2010
...ansaitsee oman uutisen.


Lähde
    HAHA - AASIA OSA 2 - 5.5.2010
Tämä on aivan pakko jakaa! Kaikki naamat on otettu samasta kuvasta Tokio Hotelin Taiwanin vierailulta!



    BÄNDITAPAHTUMA - 5.5.2010
Street Team on järjestämässä lokakuulle Tokio Hotel -aiheisen Make Some Noise -bänditapahtuman! Fanit voivat esittää TH:n kappaleita faniyleisölle ja juhlistaa Humanoid-albumien vuosipäivää. Tarkka päivämäärä on lokakuun 2. päivä! Harjoitteluaikaa on siis runsaasti! Esiintyjäksi voit hakea 30. kesäkuuta asti. Lisätietoa voitte käydä lukemassa täältä!

    KAKSOSET SUUNNITTELEVAT JO SYNTTÄREITÄÄN - 4.5.2010
Tässä huonolaatuisessa haastattelussa, Tom paljastaa, että on oikeasti ajatellut ottavansa tatuoinnin! Tällä kertaa, tämä ei ole aprillipila. ;) Pojat ovat suunnitelleet viettävänsä 21. syntymäpäiviään Las Vegasissa tai ehkä jopa Singaporen casinossa (kaksoset ovat aivan hulluna kyseiseen kaupunkiin!) Tom sanoi, että haluaisi Billin kanssa kaksoistatuoinnin. =) Jännityksellä odotellaan syyskuun ensimmäistä päivää!

    TOKIO HOTEL AASIA - 4.5.2010
Tokio Hotelin vierailu Malesiassa oli suuri menestys! Katso video. Huhutaan, että he palaavat sinne pian MTV- tapahtumaa varten ;) Malesiassa ja Singaporessa tehtiin monia haastatteluita. Tässä on muutamia: UFO radio osa 1, osa 2, Hitz.FM Malaysia, CNA Singapore.



Tästä söpöstä kuvasta näkyy, mikä Tokio Hotel on kiinaksi!



Pojat saivat kultaa Humanoid -albumistaan Taiwanissa! Uskomatonta!



    TOKIO HOTEL FACEBOOKISSA -2.5.2010
Tokio Hotel tulee olemaan huomenna Facebookissa 20-21 Taiwanin aikaa (klo 15 Suomen aikaa) vastaamassa fanien kysymyksiin! He vastaavat englanniksi, joten kysymystenkin tulee olla englanniksi. Käy liittymässä (eli painaa Like/Tykkää) Tokio Hotel Taiwan -nimiseen Facebook-ryhmään täällä! Osallistuaksesi sinun tulee kysyä kysymyksesi tapahtuman sivulla täällä, jonne sinun pitää painaa 'osallistun', jotta pystyt kommentoimaan.Toivottavasti juuri sinun kysymykseesi vastataan! =)

    TOKIO HOTEL COMETEIHIN - 1.5.2010
Tokio Hotel on ilmoittanut nettisivuillaan tulevansa tämän vuoden Comet Awardseihin! Cometit järjestetään Saksan Oberhausenissa perjantaina 21.5. Tokio Hotel on ehdolla parhaaksi live-bändiksi ja voit äänestää heitä täällä! Meille tulee äänestyksestä lisää asiaa alkuviikosta, joten olkaa tarkkana! Kuka teidän mielestänne voittaa tämän vuoden live-bändin?

VANHAT UUTISET