KESÄ-HEINÄKUUN UUTISET 2008

   HIENOJA TOKIO HOTEL GRAFFITTEJA - 16.7.2008

Tokio Hotelin keikat Euroopassa ovat ohi tältä kesältä. He esiintyivät viimeisen kerran Belgiassa 13.7 Werchter Boutique festivaalilla. Nyt he ovat BRAVON mukaan palanneet takaisin studioon työstämään heidän kolmatta albumiaan, joka julkaistaan alustavien tietojen mukaan vuoden 2009 alussa. Heidän kolmas Amerikan kiertueensa alkaa elokuun 7. päivä New Jerseysta ja päättyy Texasiin 28.8. Tulevan syksyn keikoista ei ole vielä mitään tietoa.
Tokiohotel.de kirjoitti, että Ranskan PDP keikan backstagella eräs fani antoi Tomille laukun, jonka sisällä oli lahja häneltä. Tom kiinniti heti huomiota laukussa olevaan grafiitikuvaan hänestä, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Kaikki backstagella ihailivat Kim-Lanin tekemää graffitia ja myöhemmin he löysivät netistä enemmän Kim-Lanin teoksia. Täältä pääset näkemään muita Kim-Lanin tekemiä töitä.
+++ Mila on lähettänyt meille keikkaraportin Roomasta. Pääsette lukemaan sen täältä!
+++ 1000 Oceans musavideo - Sama kuin saksalainen, mutta suu liikkuu englantilaisen version mukaan

   TOKIO HOTELIN KOLMAS ALBUMI - 7.6.2008

Bild.de nettisivujen mukaan Bill ahertaa kovaa bändin uusien biisien parissa. Hän kirjoittaa päivittäin uutta materiaalia heidän kolmatta albumiaan varten. David Jost, Tokio Hotelin manageri, kertoo, että Bill tulee koko ajan kertomaan hänelle uusia ideoita lauluja varten. Bill kirjoittaa kaikki tärkeät laulunsanat ylös läppäriinsä, kännykkäänsä tai vaikka hotellien esitteisiin ja tällä tavoin on saanut jo paljon materiaalia kasaan.
Jost luulee, että Billin sanoitukset tulevat hänen ristiriidassa olevista tunteistaan. Hän ikävöi kotia, mutta taas toisaalta ei. Hän toivoo olevansa kotona ja samalla haluaa myös koko ajan edetä urallaan.
Bändi ei vielä tiedä tarkalleen milloin heidän kolmas albuminsa julkaistaan - he eivät halua vielä liikaa paineita sen suhteen, mutta ainakin yksi juttu on varmaa, heidän uusi albuminsa tulee olemaan saksankielinen :)

Jos sinulta jäi näkemättä Tokio Hotelin TRL vierailu, ei hätää, sillä he vierailevat siellä uudestaan heidän palatessa Amerikkaan ensi kuussa. 4. elokuuta (maanantai) MTV:n TRL:ssä alkaa Tokio Hotel viikko, eli bändi vierailee TRL:n studiossa joka päivä viikon ajan! Ohjelma näkyy Suomessa tietenkin vähän myöhemmin, kuten viimeksikin, mutta hyvää kannattaa odottaa :)
   ARTIKKELI TOMISTA - 27.6.2008

Merenwen Telrunya nimimerkillä kulkeva tyttö lähetti meille käännöksen tanskalaisesta lehdestä nimeltään Olivia. Pääset lukemaan artikkelin lempikitarististamme tästä!
+++ Tokio Hotel palaa takaisin Amerikkaan elokuussa, kuten jo tuossa TH tv jaksossa 32 mainittiinkin. Suurin osa keikkapäivistä onkin jo tiedossa ja pääset tarkistamaan ne täältä! Suomen keikkapäivästä ei ole vieläkään  tullut mitään uutta tietoa.
   TOKIO HOTEL PARC DES PRINCES + NJIMEGEN - 22-24.6.2008

Tokio Hotel esiintyi Juhannuksena 21.6 Pariisissa Parc des Princes nimisessä festivaalissa. Eräs suomalainen tyttö oli siellä ja on nyt lähettänyt meille keikkaraportin suoraan Ranskasta. Pääset lukemaan sen tästä!
Lilli Hollannista on myös lähettänyt meille keikkaraportin Hollannin keikasta 14.6. Pääset lukemaan sen tästä!

+++ Tokio Hotel TRL vierailu on nähtävissä MTV Finlandilta tiistaina 24.6 klo 12:00
   KEIKKARAPORTTI SAKSASTA - 16.6.2008

Tokio Hotel kiertää nyt Eurooppaa kesäfestareilla ja korvaamassa keväällä peruttuja konsertteja. He pitivät uskomattoman konsertin Saksassa Dortmundissa 13.6 ja siitä enemmän voitte lukea janeen kirjoittamasta raportista. Jos olet itse ollut Tokio Hotelin keikalla ulkomailla ja haluat jakaa kokemuksesi muiden kanssa, niin ei muuta kuin kirjoittamaan ja julkaisemme sen keikkaraportit osiossamme. Kuvat ovat aina plussaa :)

Anna-Kaisa on myös suomentanut artikkelin Tokio Hotelin Amerikan menestyksestä, joka on ihan mielenkiintoinen. Teksti löytyy uusimmasta Saksassa julkaistussa Popcornista, joka tulee Suomeen aina vähän myöhässä. Pääset lukemaan artikkelin tästä!
   TH'N SUOMEN KEIKKA - 29.5.2008

Pahoittelut, TH'n Suomen keikan päivämäärää ei olla vielä vahvistettu sittenkään. Lippupalvelun sivulla oleva päivämäärä ei pidä paikkaansa. Toivottovasti saamme pian tietää oikean päivän.

Jotta ette harmittelisi liikaa, käänsimme teille hauskan radiohaastattelun, joka tehtiin noin kolme kuukautta sitten. Haastatteluun pääsette tästä.

+++ TH.fi toivottaa kaikille oikein hyvää ja leppoisaa kesää. Muistakaa rentoutua, uida paljon ja kuunnella Tokio Hotelia auringon paisteessa. Sivumme menevät kesäajalle, joten päivityksiä saattaa tulla vähemmän ja harvemmin.