|
|
Puhutaanpas uudesta albumistanne Humanoidista, joka ilmestyy Saksassa 2. Lokakuuta. Olette työskennelleet intensiivisesti sen parissa vuoden verran. Mikä teitä miellyttää eniten lopputuloksessa? Tom: Mikä meitä eniten miellyttää? Vaikea kysymys. Minua miellyttää kokonaisuus. Georg: Niin kokonaisuus. Bill: Minusta koko soundi. Sinkkukin jo kertoo, että soundimme on melko uusi. Pidän siitä miten albumi on järjestelty, jokaisen kappaleen vetovoimasta. Siihen olen erittäin tyytyväinen ja se on se mikä tekee minulle sellaisen olon, että tätä on kiva kuunnella. Olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen. Meillä oli paljon eri kappaleita. Me äänittimme todella monia, emmekä tehneet vain 13 tai 15 biisiä, jotka kaikki löytyvät albumiltamme, vaan teimme oikeasti paljon turhaa työtä, heitimme paljon pois, mutta minusta se oli kumminkin hyvä asia. Puhut omasta äänimaailmasta. Mikä voisi kuvailla tätä äänimaailmaa? Tom: On vaikea kuvailla sitä, mutta se on ainakin niin, että keskityimme ensimmäiseen albumiin todella paljon, jotta pystyisimme käyttämään instrumentteja, jotka meillä on, eli kitarat, basso ja rummut ja meillä oli oikeastaan aika selkeä rocksoundi ja tässä rikoimme vähän rajoja, eikä käytetty vain niitä, vaan käytimme myös paljon ohjelmoitua materiaalia ja sen avulla veimme soundiamme eteenpäin ja siitä tuli osittain tunnelmallisempaa. On se silti kitarapainottunutta ja pystyt vieläkin tunnistamaan sen Tokio Hoteliksi, mutta se on muuttunut vähän avoimemmaksi. Niinkuin seuraava askel Tom: Aivan Ja koko konsepti vaikuttaa hyvin futriselta. Teidän kotisivunne ja sinkkunne kansi näyttävät siltä. Mikä teitä inspiroi tähän? Bill: Oikeastaan se vain kehittyi siihen suuntaan. Joka kerta, kun äänittää jonkun laulun tai on tehnyt töitä jonkin biisin eteen, sinulla on se oma visuaalinen näkemys siitä. Yleensä sille pystyy heti kuvittelemaan videon. Minusta sen piti olla pyöreä paketti, mutta emme yrittäneet tehdä biisejä yhden konseptin mukaan, vaan se vain muodostui niin. Niin vain kävi. Emme suunnitelleet tekevämme niin ja yrittäneet jotenkin kirjoittaa biisejä siihen tyylisuuntaan, vaan tuotimme tämän albumin ja se oli kuin tie sinne ja niin se vain muodostui sellaiseksi. Sitten tulivat kaikki asiat yhteen ja kuvasimme videonkin. Tehdessään biisiä, sinulla on jo se visuaalinen näkemys kaikesta jo päässäsi. Ovatko lyriikatkin scifimäiset? Bill: Täytyy sanoa, ettemme ole mitään scifi-faneja. En tiedä scifistä oikein mitään. Mutta se tuli aina välillä vastaan. Huomasimme sen myös lyriikoissa. Se tuli aina uudestaan vastaan. Tuli aina sanoja ja asioita, joita ei ole olemassa. Ja albumin nimi Humanoid (ihmismäinen). Otitteko te tarkoituksella albumin nimeksi Humanoidin, koska se toimii monilla eri kielillä? Tom: Joo ja muuten Tokio Hotel on myös makee nimi, koska se on jokapaikassa samanniminen. Ei tarvita mitään käännöksiä ja niin on myös Humanoidin kanssa sekä se äännetään joka paikassa samallalailla. Mutta se oli tärkeää, että kehitämme albumille nimen, joka on joka paikassa sama. Edellisten albumien kanssa on ollut vähän hankalaa. Yksi on nimeltään Scream ja toinen Room 483 ja se oli aina käännös ja on nyt makeeta, että sillä on jokapaikassa sama nimi. Haluatteko te tehdä tämänkin albumin englanniksi? Bill: Tämänkö? Tämä on jo englanniksi. Kokonaan englanniksiko? Bill: Tuotimme sen heti molemmilla kielillä ja nyt on myös ensimmäinen kerta, jolloin teemme niin. Screamiin olimme vain keränneet lempikappaleemme kahdesta edellisestä saksankielisistä albumeista. Nyt teimme ne peräkanaa, mikä oli myös todella raskasta ja sen takia tarvitsimme kokonaisen vuoden. Kirjoitimme kappaleet kahdelle kielelle ja äänitimme myös ja siihen meni paljon työtä. Tajusimme vasta aloitettuamme kuinka paljon töitä se oikeasti vaatii ja tehdä videotkin heti molemmin kielin. Kestää kauemmin, mutta emme halunneet luovuttaa, koska meistä saksa ja englanti kuuluvat nyt yhteen, emmekä halua tehdä yhtä ilman toista. Päätimme tehdä kaiken heti molemmin kielin. Onko vaikeaa tuoda sitä emotioota esille englanninkielisissä kappaleissa, koska se ei ole äidinkielesi? Bill: Joo, alussa se oli kyllä niin, mutta tavallaan palaamme takaisin siihen, miten aloitimmekin. Aloitimme aluksi tekemällä biisejä englanniksi ja saksaksi, kun perustimme bändimme. Olemme olleet yhdessä jo kohta 10 vuotta ja aloitimme silloin niin. Kirjoitimme saksaksi kappaleet, jotka sitten jotenkin käänsimme tai opettajamme auttoivat meitä osittain myös ja ne ovat muuten todella huonosti käännetty, mutta periaatteessa aloitimme niin ja teemme niin nyt uudestaan ja nyt olen jo tottunut siihen. En enää pysty päättämään kumpi on minun lempiversioni. Molemmat kuuluvat siihen. Ei niin, että toista ei laulaisi. Huvittaa laulaa kummatkin. Tom: Automatisch itsessään, kaikki katsovat meitä oudosti ja sanovat: "häh automatisch?" Oli aluksi vähän epäkohteliasta... Bill: Mutta pitää miettiä sitä että... Tom:Mutta on niin makeeta... Bill: Automaattisuutta tulee vastaan elämässä koko ajan. Niinkuin biisissä... Tom: Perustellaan ensiksi nimi, eikä koko biisiä. Siisteintä on se, että näimme jo tällä Afrikanreissullamme jo 10 automaattista ovea. Ja tämä on automaattista ja tuo on automaattista ja automaattisia autoja ja kaikki on automatisch ja automatic. Saksassakin perustellaan paljon sanalla automaattinen. Tämä toimii automaattisesti, pienet lapset oppivat automaattisesti, kaikki kuuluu siihen. Niin moni asia on automaattista. Bill: Ja tarkoitamme sitä hyvällä... Tom: Niin se on positiivista. Tiedätkös, kun asiat tapahtuvat automaattisesti, on todella yksinkertaista ja se on positiivista. Ainoa asia jolloin se ei ole positiivista, on jolloin suhde tai rakkaus muuttuu sellaiseksi, silloin sinulla on suuri ongelma ja se on laulumme teema. Se on siinä siisteintä. Se on melkein ainoa asia, jolloin automaattisuus ei ole hyvä. Vitsit, me ollaan kirjoitettu makee biisi. Voi pojat. Teemana scifi, tulevaisuus. Miten näette tulevaisuuden? Bill: Toivon, että koemme vielä paljon kaikkea, siis teknillistä kehitystä. Rakastan sellaista. Tom: Kivaa olisivat lentävät autot. Bill: Aivan. Lentäviä autoja ja jotain robootteja, jotka juoksevat ympärillä. Minusta se on siistiä. Tom: Ja teleporttaaminen Bill: Joo aivan, ehdottomasti. Me vihaamme lentämistä ja siihen menee hirveästi aikaa. Jos se joskus kehitetään, olen ensimmäinen jonossa kokeilemaan sitä. Tom: Haluisin myös nähdä avaruusolioita. Bill: Niin minäkin! Ehdottomasti. Suurimmat pelot tulevaisuudessa? Bill: Pelot? No, mitä voisi samalla tapahtua, on se että laitteet ottavat vallan. Olisi todella harmi ja pitäisi varoa, että niin ei vain kävisi. Ihmisyys pitäisi jäädä, eikä saisi tapahtua niin, että kun käyt kaupassa, siellä on vaan robootteja, etkä pysty enää kommunikoimaan ihmisten kanssa. Nämä ovat asioita, jotka voisivat tapahtua, eikä se olisi niin kivaa. Tom: Kivaa olisi, jos jokaisella olisi sellainen niinkuin Irobot, joka tekisi kaiken puolestasi. Se olisi siistiä, mutta se voi olla myös hyvin negatiivista. Georg: Minusta se olisi tosi siistiä. Tom: Mustakin. Viime albumin ja nykysen albumin välillä on tapahtunut hurjasti kaikkea. Kansainvälinen läpimurto. Toiko se enemmän paineita vai ei? Bill: Kyllä meillä on nyt enemmän paineita. Välillä alkaa vain huutaa ja miettiä "Helvetti, tämän kuulevat niin monet ihmiset. Pitää esittää nyt tämä biisi. Ihmiset ympäri maailmaa, tuhannet ihmiset voivat kuulla sinut." Siinä kyllä jännittää. Olemme yrittäneet hyödyntää sitä. Olemme käyttäneet siisteimpiä studoita ja teknologiaa ja käytimme paljon rahaa albumin tuottamiseen. Olemme yrittäneet käyttää aikamme niin hyvin kuin mahdollista ja tehdä makeen albumin. Pitäisi yrittää unohtaa asia, muttei se ole niin helppoa. Tietää kuitenkin aina, että monet ihmiset aikovat puhua siitä ja iso osa aikoo myös haukkua sitä... Tom: Paineet ovat muuttuneet suuremmaksi. Eli aluksi oli mukavempaa, kun kukaan ei vielä tuntenut, eikä odottanut mitään. Bill: Silloin on ainakin rauhallisempaa. Ei ole mitään aikarajaa. Vierellä ei seiso ketään, joka sanoo: "Albumin pitäisi tulla valmiiksi." Lopuksi Levy-yhtiö "repii" albumin käsistämme, koska se ei muuten valmistuisi ikinä. Emme pääsisi ikinä siihen kohtaan, että sanoisimme, tässä on nyt tämä biisi piste. Pitää oikeesti tulla jonku, joka sanoo: "Kuunnelkaa, aika loppui, ette saa työskennellä sen parissa enää. Sen täytyy olla nyt valmis." Koska muuten et ole ikinä valmis. Et tule ikinä siihen pisteeseen, jolloin voit sanoa, että tämä on nyt täydellinen. Ihan ennen sitä, kun ihmiset saavat kuulla sen, tekee mieli heittää kaikki pois ja aloittaa alusta. Tom: Laitoimme itsellemme deadlinen ja se kävi levy-yhtiöllemme. Tiesimme, että meidän täytyy julkaista se sitten lokakuussa. Sanoit, että monet aikovat myös kritisoida sitä. Onko se aina niin, kun on menestynyt, löytyy myös paljon kriitikoita? Miten selviätte siitä? Bill: Täytyy myöntää, että meille se ei ole mitään uutta. Se on meille ihan tuttua ja on ollut jo siitä lähtien kun olimme 9-vuotiaita, jolloin muutimme maalle. On ollut aina ihmisiä, jotka vihaavat meitä. On selvää, että kaikki eivät pidä minusta. Tom: Me emme välitä kriitikoista. Bill: Meidän täytyy myös kiittää niitä, jotka vihaavat meitä niin paljon, koska he ovat tehneet meistä aina niin ison haloon. Onhan se parempi, kuin että ihmiset olisivat vain hiljaa, eivätkä kiinnostuneita ollenkaan. Meistä se on yleensä vain hassua. Yleensä se vain auttaa eikä ehkäise, niin kauan kuin on ihmisiä, jotka sitten haluavat kuunnella meitä. Se on toki tärkeää. Se auttaa varmasti myös fanejanne, jotka tuntevat itsensä ulkopuolisiksi. Teitä mollataan ja pärjäätte näin hyvin, niin mikseivät sitten hekin. Bill: Joo aivan. Mutta teillähän oli tämä huippuesitys vesisateen kanssa VMA'ssa... Tom: EMA'ssa. Okei EMA'ssa. Se taisi olla teille käänöspiste teidän urallanne, koska monet eivät tienneet teistä ja sen jälkeen kaikki sanoivat: "Mikäs tuo oli?" Saitteko siitä päivästä lisää itseluottamusta? Bill: Olemme myös kokeneet lavalla sitä, kun ihmiset buuaavat. Ne ovat hetkiä, jolloin ei pelota tai hermostu, vaan jolloin tulee enemmän motivaatiota esitystä varten. EMA oli meille todella iso asia. Olimme jo suunnitelleet sateen ja olimme miettineet kaiken jo valmiiksi. Jännitimme ihmisten reaktiota ja olemme todella tyytyväisiä esitykseemme ja olemme iloisia siitä miten se sujui. Ja ollaan ylpeitä myös. Se on ainakin yksi hetki urallamme, jota emme unohda. Se on ainakin yksi niistä hetkistä, jotka muistamme aina. Se oli todella siisti esitys. Otetaanko teidät huomioon ulkomailla erilailla kuin Saksassa? Bill: Joo, on se osittain niin. Jokaisesta maasta löytyy ihmisiä, jotka vihaavat meitä ja haluavat tappaa meidät. Ihan oikeasti jokaisessa maassa. Tulee auttomaattisesti ensimmäisen fanin myötä, ensimmäinen vihaaja. Tom: Ei sitä koskaan tiedä miten meidät otetaan vastaan eri maissa. Emme ole ihan varmoja siitä miten meidät Saksassakaan nähdään. Bill: Monien maiden kohdalla olimme paljon vanhempia jo. Joidenkin maiden kohdilla olimme Tomin kanssa jo 18v. Monissa maissa ei ollut enää tätä ikäteemaa, vaan kuunneltiin heti musiikkia. Voin hyvin kuvittella, että on vaikeaa myöntää sitä, että pitää 15-vuotiaiden hihhuloiden musiikkia hyvänä. Kukaan ei halua uskoa sitä. Niin se on vähän erilaista ulkomailla, mutta vihaajia löytyy joka paikasta. Sain Ruotsissa sellaisen kuvan, että teidän T-paitojanne pystyi ostamaan vain Punkrock- kaupoissa. Jotenkin erilaista kuin täällä. Teitä katsotaan siellä ihan eritavalla kuin täällä. Tom: Se on niin, että jokaisessa maassa katsotaan vähän eritavalla. Emmekä oikein tajua sitä, kuin ihan vähän. Emme esim. yleensä puhu niitä kieliä niissä maissa, joissa olemme menestyneitä. Emme tajua yhtään mitä meistä missäkin maissa kirjoitetaan. Kuka tietää mitä meistä jossain italialaisessa lehdessä lukee. Missä fanireaktiot ovat hulluimmat? Tom: Kaikki ovat olleet positiivisia. Siisteintä on, että kun tulemme uusiin maihin, meillä on aina ollut jo faneja siellä. Fanit ovat myös tehneet sen helpommaksi, meidän tulla suosituiksi jossain maassa. On todella vaikeaa saksalaiselle bändille, koska se, että olemme suosittuja Ranskassa, ei tarkoita sitä, että italialaiset lehdet ryhtyvät kirjoittamaan meistä. Jokaisessa maassa pitää aloittaa nollasta. Levy-yhtiöt ja media sanovat: "nojaa saksalainen bändi, ei kiinnosta, eihän se kuitenkaan menesty." Meidän fanimme tekevät sen vähän helpommaksi, koska ihan sama minne tulemme, niin meillä on aina ollut jo faniryhmä, joka on sitten kasvanut. Meillä on ollut alusta saakka kannatusta ja niin on oikeastaan käynyt joka maassa. Bill: Niinpä. Tom: Joka paikassa todella positiivista. Mutta ei pysty sanomaan, missä maassa ovat fanaattisimmat? Bill: Ei oikeastaan. En pysty osoittamaan yhtä maata, joka olisi hulluin. Jokaisessa maassa on erityisiä tapahtumia ja kokemuksia, jolloin ajattelee: "hullua, tänäänpä oli upeeta." Tom: Ihan seko fanireaktio ensimmäisenä päivänä, oli Meksikossa. Meillä oli siellä nimmarinjakotilaisuus. Bill: Se oli täysi yllätys, kun ei tiedä, onko jossain maassa ollenkaan menestyksekäs, emmekä olleet käyneet siellä vielä koskaan. Tulet sitten lentokoneesta ulos ja näet kuinka lentokentällä seisoo tuhansia ihmisiä odottamassa tai ensimmäisellä keikalla oli älyttömän paljon faneja. Sitä ei tajua, kuinka paljon faneja siellä onkaan. On hetkiä, jolloin yllättyy, mutta oikeastaan jokaisesta maasta löytyy hienoja kokemuksia. Olette todella suuri kiinnostuksen aihe ympäri maailmaa. Annatte kerralla tuhat nimmaria. Tuleeko teille joskus sellaista oloa, että on liian raskasta? Bill: Joo, välillä tulee sellainen olo. On välillä sellaisia päiviä, jolloin ajattelen: "Tänään en voi mennä minkään kameran eteen, tänään en voi näyttää naamaani, enkä halua myöskään, ei tunnu siltä." Joinain päivinä sitä yrittää paeta. Kun on julkkis, ei voi mennä minnekään. Emme voi vaan spontaanisti lähteä ulos syömään jäätelöä. Periaatteessa koko vuosi on suunniteltu jo etukäteen. Ei ole mitään sellaista kuin spontaanisuus. Sen takia on hetkiä, jolloin ajattelen, en kestä enää, enkä halua enää, mutta toisaalta haluaa tehdä uutta musiikkia ja yhtäkkiä seisoo taas lavalla tuhansien fanien edessä ja ajattelee: "Minulla on maailman siistein elämä." On tietenkin sellaisia hetkiä. Kaikille tulee sellainen olo, että haluaa paeta. Onko teillä joku strategia, jonka avulla kestätte stressin ja paineen. Bill: Palaamme niiden ihmisten luokse, jotka tunsimme ennen meidän uraamme, eli perheemme. Ne, joiden kanssa emme puhu urastamme, vaan heille Tokio Hotel ei merkitse mitään, vaan näkevät aivan muuta. Se tekee myös hyvää aina välillä olla näiden ihmisten kanssa, nähdä ystäviä, viettää aikaa perheen kanssa. Ja se on oikeastaan ainoa asia, minkä voi tehdä. Tom: Ei meillä sen lisäksi ole mitään keinoa stressiä vastaan. Jos meillä on stressiä, niin meillä on kamala olo. Olemme väsyneitä ja tarvitsemme joka päivä kahvia ja energiajuomaa. Bill: Me vietämme kyllä paljon aikaa koiriemme kanssa. Koirat tekevät todella iloisiksi. En voisi kuvitella elämääni ilman koiria. Ne tuovat aina hyvää mieltä, kun on stressiä. Niille on aivan sama oletko väsynyt ja miltä näytät, ne ovat aina iloisia nähdessään sinut. Tom: Ne eivät vaadi mitään. Bill: Aivan. Otatteko ne mukaan myös kierteellenne? Tom: Tottakai! Me yritämme aina, mutta se on myös melko vaikeaa, koska ei ole mitään eläinlentoyhtiötä. Minusta sellainen pitäisi olla. Bill: Niinpä. Tom: On vaikea lentää koirien kanssa, varsinkin, jos ne ovat isoja. Pienten kanssa menee vielä, mutta yritämme niin usein kuin mahdollista ottaa ne mukaan. Bill: Esim, jos olemme keikkabussilla matkoilla, niin otamme koiran mukaan. Minkä rotuisia koiria teillä on? Bill: Meillä on kaksi isoa... Tom: Joo kaksi isoa ja kaksi pientä. Yksi lyhytkarvainen saksanseisoja, sekarotuinen dobermanni/labradori ja kaksi mäyräkoiraa. Bill: Kaikki ovat muuten pelastettuja. Siksi meillä on tämmöinen ihmeellinen yhdistelmä. Kaikki ihmettelevät sitä aina. Olemme pelastaneet ne kaikki. Esim ensimmäinen eli dobermannilabradori on eläinkodista ja lyhytkarvainen saksanseioja myöskin. Missä koirat ovat, kun olette esim Meksikossa? Bill: Ne ovat vanhemmilamme ja meillä on iso piha, jossa ne voivat juoksennella koko ajan. Voisin kuvitella omistavani joskus jonkinlaisen kennelin, jossa olisi 30-40 koiraa samassa paikkaa. Miltä tuntuu palata Magdeburgiin, kun tulee jostain Meksikosta, New Yorkista tai LA'sta? Bill: Tom ja minä emme oikein käy enää siellä. Emme ole olleet siellä pitkään aikaan enää. Tom: Kyllä se tietenkin tuntuu oudolta mennä jostain isosta kaupungista pienempään, mutta lentokentät näyttävät jokapaikassa samalta ja hotellit ovat kaikkialla yhtä huonoja. Ei siinä ole niin suurta eroa, onko isossa vai pienessä kaupungissa, kun ei näe kaupunkia kunnolla. Bill: Yleensä emme saa kaupungeista mitään kuvaa, ellei meillä ole vapaa-aikaa. Jos minun pitäisi valita joku paikka minne mennä, niin se ei ainakaan olisi Magdeburg. Georg: Äläs nyt. Bill: Mutta Georg ja Gustav asuvat vieläkin Magdeburgissa ja he tykkäävät kaupungista. Miksi pidätte Magdeburgista? Georg: Olemme kasvaneet siellä ja perheemme sekä kaverimme ovat siellä ja Tomin ja Billin kohdalla se on vähän eri asia. Olette muuttaneet aina paikasta toiseen. Bill: Mulla ja Tomilla ei iknä ollut mitään kotoista oloa jotain tiettyä kaupunkia kohtaan. Minulle ei ole tärkeää missä asun ja keitä lähistöllä asuu, vaan keiden kanssa olen ja jos perheeni on siellä. Jos siellä on ihmisiä, joiden läsnä minun on hyvä olla, niin siellä tunnen itseni kotoisaksi. Tom: Joo no Magdeburgissa oli tietenkin todella kaunis arkkitehtuuri... Georg: Tajuttomia bileitä. Tom: aivan. Georg: Joka ilta on jotain menossa. Olin siellä eläintarhassa. Tom: Aivan siellä on sellainenkin. Georg: Eläintarhassa? Sitä laajennettiin, kun olin viimeksi siellä. Ainoa rakennusurakka Magdeburgissa. Georg: Joo, mutta nyt se avattiin juuri. Gustav: Se avattiin eilen. Niin yksi taloista, mutta sitä toista ei vielä. Ne rakentavat vielä yhtä. Georg: Oikeesti? Bill: Magdeburgilaiset tietävät huonommin. Georg: Miten tiedät näin hyvin? Ajoin siitä ohi muutaman kerran. Tom: Kun he saavat sen valmiiksi, voisimme vaikka vetää siellä keikan. Georg: Joo, apinatalossa. Ei huono idea. Jos edotatte sitä,niin mitä luulette, heidän sanovan? Ilahtuisivat varmasti. Bill: Emme tienneet, että Jay-Z oli tulossa keikallemme ja saimme tietää siitä vähän enne keikkaa ja sen jälkeen kävimme kaikki yhdessä syömässä. En tiedä kumpi kutsui kumman. Tom: Levy-yhtiö kutsui. Bill: Niin luulen myös. Tunnetteko itsenne pieneksi hänen seurassaan? Bill: Ei sitä oikein ajattele. Sitä jännittää tietenkin joskus, kun tapaa muita ihmisiä, mutta ei sitä oikein mieti. Siinä keskustelee ihan normaalisti. Vaikka olisikin ostanut heidän levynsä joskus, niin ei sitä silti siinä oikein ajattele. Kuka on kaikista niistä ihmisistä, jotka olette tavanneet, tehnyt teihin suurimman vaikutuksen? Georg: Tom on tehnyt minuun henkilökohtaisesti suurimmat vaikutuksen. Tom: Minulle henkilökohtaisesti se oli Jay-Z. Oli tosi kiva tavata hänet. Georg ei ole tavannut vielä idoliaan ja hän on vieläkin David Hasselhof. Ja muutenkin, muut ihmiset, jotka olemme tavanneet, olemme tavanneet todella nopeasti. EMA'ssa ja VMA'ssa tapaa kaikki Brtiney Spearsista lähtien, mutta siinä sanoo vain nopeasti moi. Ei siinä ole paljoakaan aikaa kertoa mitään ihmeellistä tai tutustua kehenkään intensiivisemmin, sen takia on vaikea sanoa. Mutta esim. Jay-Z:n kanssa vietimme mukavan illan. Mukavan illan, okei. Sinä siis haluasit tavata David Hasselhofin, entä te muut? Tom: Haluaisin tavat Jessica Alban. Georg: Oikeasti? No sepä onkin jotain uutta. Bill: Jessica Alba? Tom: Niin hänet haluaisin tavata. Bill: Minulle ei tule nyt ketään mieleen. Eiku joo. Haluaisin tavata Steven Tylerin. Tom: Hänet haluaisin myös tavata. Olisi kiva tavata Aerosmith. Bill: Niin minustakin. Tom: Entä sinä Gustav? Gustav: Haluaisin tavata Steve Jobsin, niin että kertoisi vähän elämästään. Okei ja kelle haluaisitte sano suorat sanat? Georg: Niitä on kaksi. Tom: Mutta emme voi. Bill: Mutta he eivät ole ketään julkkiksia. Tom: Ovat he jonkin verran julkisia, mutta en saa sanoa. Emme halua nyt sanoa. Joillekin poliitikoille? Tom: En heti ekaksi miettisi poliitikkoja. Georg: Joo ei minäkään, mutta kyllä niillekin voisi sanoa jotain. Journalisteille? Bill: Joo! Tom ja Georg: Joo niitä kyllä löytyy. Tom: Journalisteja löytyy muutamia. On tietenkin hetkiä, jolloin voisi sanoa jotain... Bill: Olemme sanoneet muutaman kerran suorat sanat. Tom: Joo niin olemme. Mutta on myös muita kolleegoita, joille haluisi sanoa suorat sanat, mutta pitäisi olla mukava. Teidät on kasvatettu niin hyvin. Tom: Niinpä. Täytyy sanoa, että olemme minusta aina todella ystävällisiä. Eikö? Georg: Joskus liian ystävällisiä. Tom: On muita kolleegoita, jotka eivät ole niin ystävällisiä. Kukaan ei sano niinpä. hahaha Ja onko teillä jokin palkinto, joka on erityinen? Bill: Luulenpa, että VMA on jotain aivan erityistä. Siitä olemme erityisen ylpeitä. Toivoimme sitä, mutta emme uskoneet voittavamme sitä kuitenkaan. Oikeasti 0 prosenttia. Se tuli aivan odottamattomana. Se oli yksi hetkistä, joita ei unohda. Tom: Sen lisäksi kaikki Viva-palkinnot, Cometit. Kuinka monta meillä oikein on niitä? Georg: En tiedä. Tom: Meillä on monta. Georg: Kahdeksan, yhdeksän? Tom: Kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista... Jotain sitäluokkaa. Georg: En oikeasti tiedä. Tom: Mutta Cometeja meillä on ainakin tosi monta. Comet oli meidän ensimmäinen palkintomme. Ensimmäinen musiikkipalkinto, jonka olemme voittaneet ja sen lisäksi ensimmäinen EMA oli myös jotain erityistä. Viva ja MTV -palkinnot ovat ne tärkeimmät. Viva ja MTV ovat viimeiset musiikkikanavat, vaikka niissä voisi soida vähän enemmän musiikkia. Ne ovat suurimmat musiikkitapahtumat. VMA't ja EMA't. Niihin on aina kiva mennä. Onko joku palkinto, joka olisi kiva vielä saada? Tom: Grammy Bill: Joo. Grammy. Sehän on tietysti aika hullua, mutta senhän haluaa jokainen muusikko. Se on kyllä kaukainen haave vielä. Tai Oscarin? Bill: Joo oscar ois kiva saada. Georg: Parhaasta soundtrackistä. Kenelle haluaisitte antaa palkinnon? Ja minkä takia? Tom: Haluaisin antaa Billille Unsexiest Woman -palkinnon. Bill: Niinkö? Luulen, että olen tainnut jo saada sellaisen. Tom: Olet vai? Antaisin sen sinulle kuiteskin. Bill: Okei, tosi kiva. Georg: Erityiskategoria. Tom: Aivan ja sen lisäksi. Georg: Minun äidilleni. Tom: Minkä takia? Georg: Maailman parhaasta äidistä... Bill: Hyvästä ruuastako? Georg: Aivan. Tom: Hyvästä ruuasta... Miten teidät saa iloiseksi? Bill: Kun saa nukkua pitkään. Tom: niinpä. Bill: Ja omassa sängyssä. Jos voisin, niin ottaisin oman sänkyni mukaan kaikkialle. Se olisi todella luksusta, nukkua omassa sängyssä ja pitkään. Minun täytyy aina nousta herätyskellon avulla. Vaikka menisin kahdeltatoista nukkumaan ja minun täytyy herätä 16:00, minun tätyy silti laittaa herätys. Tom: Niin minunkin. Bill: En herää noin vaan neljältä. Luulen, että jos en laittaisi herätystä, en herää jossain vaiheessa enää ollenkaan. Georg: Ihan kamalaa. Bill: Mutta se on vain niin. Toivon, että lähistöllä olisi sitten joku koira, joka herättäisi minut. Tom: Vihaan herätyskelloja. Bill: Samoin, mutta vastaus on oma sänky ja pitkään nukkuminen. Todella tärkeitä edellytyksiä. Mikä on teidän tavoitteenne uutta albumia varten? Bill: Periaatteessa haluaisimme tehdä maailmankiertueen. Se on meidän unelmamme. Tom: Käydä Tokiossa jossain vaiheessa. Bill: Aivan, mutta emme ole nyt laittaneet mitään korkeita tavoitteita. Jos tämä jatkuu samalla lailla, kuin aiemmin, niin olemme todella tyytyväisiä. Tom: Halusin myös sanoa, että tämä näiden musiikkipalkintojen kanssa. Jos uramme jatkuu näin, niin emme pety, Olemme nyt täysin tyytyväisiä viime albumin suhteen ja kaikki menee niinkuin emme olisi koskaan voineet kuvitellakaan. Jos kaikki jatkuu näin, nii olemme iloisia. Mutta Tokiossa haluisimme vielä käydä. Onko teillä vielä jotain pitkäaikaistavoitteita? Tom: Joo tottakai. Se olisi se, jos saisimme julkaistua vielä 10 menestyksekästä albumia. Mutta tän hetken tavoitteet ovat päästä Tokioon ja vetää tosi siisti kiertue. |