| MEIDÄN
MAAILMAMME OLI KAATUA! Julkaissut: Bravo nr:37 Kääntänyt: Linda |
Tokio Hotel saa maailman sekaisin! Jopa USA:ssa tuhannet tytöt kiljuvat Billin, Tomin, Gustavin ja Georgin nimiä ja me kaikki osaamme näiden neljän Magdeburgilaisen biisit ulkoa. Tokio Hotel on Saksan yksi menestyneimmistä bändeistä. Todellinen vientituote! Kaikki alkoi kolme vuotta sitten. Heillä oli aika vaikea alku, josta bändin pojat kertovat meille tänään. Läheltä liippasi, että tätä bändiä ei edes olisi - ei levyjä, ei musiikkia, ei videoita, ei konsertteja ja vain sen takia, koska heidän ensimmäinen levy-yhtiönsä purki sopimuksen ennen ensimmäistäkään julkaisua. "Me olimme jo niin iloisia meidän ensimmäisestä sinkustamme ja uudesta elämästämme parrasvaloissa," kertoo Tom. "Muistan vielä, kun allekirjoitimme meidän ensimmäisen levytyssopimuksemme", sanoo Bill. "Olimme juuri grillaamassa, kun meidän tuottajamme tuli luoksemme hopean tarjottimen kanssa. Kun hän otti kuvun pois menimme sekaisin onnesta. Kaikki kuulosti niin hienolta ja jännittävältä. Me ajattelimme, että kuinka siistiä se olisi, jos meidän cd:tä myytäisin kaupoissa." Kuitenkaan niin ei ensiksi käynyt. Vähän ajan päästä levy-yhtiö alkoikin miettiä toisin ja yhtäkkiä eivät enää uskoneet tähän suurtalenttiin ja sen erikoiseen ja makeeseen tyyliin, joten purkivat sopimuksen. "Se oli oikea isku itseluottamukseen", sanoo Georg. "Olimme neljä pientä poikaa Magdeburgista ja luulimme, että maailma on nyt auki meille ja sitten käy näin. Olimme aivan hajalla." Ja Tom lisää: "Me emme pystyneet käsittämään miten nämä ihmiset yhtäkkiä menettivät uskonsa meihin, kun he aiemmin olivat vielä niin toiveikkaina. Meidän suurin unelmamme aivan murskana. Se oli meille todella surullista." Pojat halusivat heti tietää mikä tämän syy oli: "Me kävimme kysymässä, mikä meni huonosti - teimmekö me jotain väärin", kertoo Bill. Bändi keräsi rohkeuttaan samalla etteivät menettäisi uskoaan itseensä. "Meidän tiimimme auttoi meitä erityisen paljon, sillä meidän kaikkien maailma kaatui." "Me istuimme treenikämpässämme kaksi ja puoli vuotta kirjoitellen biisejä ja levyttäen niitä. Me halusimme vain ulos - lavalle", sanoo Tom." Me olimme todella kärsimättömiä." Ymmärrettävää: Hiedän albuminsa "Schrei" oli jo kokonaan valmis ja sille oli jo kansikuvakin. "Emme tarvinneet ketään musiikkiexperttiä kehittämään meille mitään imagoa. Olemme näyttäneet aina tältä, meillä oli jo meidän oma "lookimme". Ihmisten piti vain sanoa ei tai joo." Ja sitten se tapahtui. Vähän ajan kuluttua heidän nykyinen levy-yhtiö Universal Music otti heidät hoiviinsa. He uskoivat heti bändin menestykseen ja luottivat Billiin, Tomiin, Georgiin ja Gustaviin. "Olimme niin onnellisia" Heidän ex-levy-yhtiö olikin väärässä poikien suhteen: " Näin jälkikäteen minusta se on hassua, koska he tekivät siinä itselleen vain hallaa", hymyilee Bill. "Jokaisissa bileissä niitä ihmisiä, jotka silloin eivät valinneet meitä, kiusataan. Jotkut heistä erotettiin sen takia". Georg korjaa: "Nojaa, jotkut alennettiin, mutta on sekin hyvä tunne." Siitä on nyt kolmisen vuotta. "Se ei kuulosta niin pitkältä ajalta, mutta minusta se tuntuu koko elämän pituiselta ajalta", sanoo Bill. "En meinaa pystyä muistamaan edes muuta. Tuntuu siltä, kuin ei olisi ollutkaan koskaan mitään muuta." Koska Tokio Hotel on kokoajan reissussa, heillä on joka päivä uusiä jänniä kokemuksia, tapaavat uusia ihmisiä, ovat joka päivä uudessa kaupungissa: " Meillä ei ole ollut vielä parin kuukauden hengähdystaukoa. Olemme koko ajan reissussa. Meillä ei ole yhtään aikaa miettiä menneitä", nauraa Tom. "Kuitenkin tulee välillä sellaisia hetkiä, jolloin katsoo taaksepäin ja tajuaa jotakin: Ihan hullua mitä kaikkea meille on tapahtunut näiden kolmen vuoden aikana!" He eivät olisi ikinä voineet uskoa sitä silloin, että he olisivat täällä vielä tänään, valloittamassa koko maailmaa: " Jos joku olisi kertonut meille, että keikkailemme kolmen vuoden päästä Amerikassa, olisin pitänyt häntä hulluna", nauraa Bill. |