Aino tuli jonoon joskus seittemän aikaan aamulla(keikkapäivänä siis), Anniina kaheksalta. Meidän edessä jonossa oli ehkä suunnillen 80 ihmistä joista suurin osa ranskalaisia. Jonotusaika kulu suhteellisen nopeesti, juotiin teetä ja syötiin eväitä ja lämmiteltiin viltin alla. Jotkut ensiapuheput jako kuumaa juotavaa ja peittoja ihmisille.

Puol neljän aikaan kaikki nous seisomaan ja tunnelma alko olla aika levoton. Meillä oli neljä laukkua siellä jonossa ja käytiin heittämässä ne jonon ulkopuolelle ja palattiin takasin paikoille.
Kaks ja puol tuntia siinä vaan seisoskeltiin tekemättä oikeestaan mitään, juteltiin ranskalaisten kanssa, arvuuteltiin mihin aikaan päästäis sisään ja vilkuiltiin kelloa jatkuvasti. Vähän ennen kuutta securitymies tuli selittämään meille sisäänpääsyn sääntöjä, ettei saa juosta eikä töniä jne. Kuudelta me VIHDOIN päästiin sisään, kaikki meidän edessä olevat oli jo päästetty ja ajateltiin et joudutaan jonnekki kauas lavasta. Mentiin sisään kädet ylhäällä(securitymies käski), liput tarkastettiin ja sen jälkeen juostiin. Oltiin jo aika toivottomia kun nähtiin miten paljon väkeä oli(luonnollisesti eniten Tomin puolella) kunnes hoksattiin eturivin paikka suoraan screenin edessä Georgin puolella reunassa. Juostiin sinne ja tömähdettiin aitaa päin<3.

Puoltoista tuntia odotusta kulu ihan järkyttävän nopeesti, soiteltiin ihmisille ja mesottiin tuntemattomille siinä meidän ympärillä, kunnes muutamaa minuuttia yli puol 8 valot sammu(eli keikka alko ajallaan) ja hysteria pääsi valloilleen. Siniset valot sytty ja Ich brech aus alko. Verho lavan edessä vedettiin alas ja Tom ja Georg tuli näkyviin. Jännitettiin että laulaisko Bill saksaks vai englanniks ja toive kävi toteen kun saksaa kuului (:

Biisijärjestys meni jo aikasemmin tiedetyn setlistin mukaan, tosin kokonaan saksaks. 1000 Meere kuulosti hyvältä ja Geh oli mieletön. Redenissä Bill ja Tom villitsi ihmiset vetämällä omaa showta(ei nyt mitään ihan hirvittävää mutta kuitenkin mukavaa katseltavaa ja monella tapaa tulkittavissa olevaa) ja Leb die Sekundessa Tom pani kitaraansa IHAN MEIDÄN EDESSÄ(kuoltiin :'D). Muutkin biisit oli tapansa mukaan loistavia ja yleisö oli täysillä mukana(joka kuuluu monissa youtuben videoissa). Eniten mukana laulettiin ehkäpä Spring Nichtissä, DDM:ssä(<3) ja Schreissa. Tunnelma oli katossa ihan koko ajan, securitymiehet jako vettä kuten aina. Ihan liian nopeesti tuli zugabet, In die Nacht oli JÄRKYTTÄVÄ, Tomin kitarasta katkes kieli muttei se häirinny soittamista Tai nyt kun ajattelee, ei siltä välttämättä kieli katkennut, se vain kuulosti siltä, mutta saattoihan se tietenkin olla niin, että sitä heitettiin jollain valotikulla tai jotain. Rette Michissä Bill anto Georgille sellasen sydänvalotikun(?) ja myöhemmin poimi lavalta ison pehmolelukukan ja ojensi senkin Georgille, joka tunki sen Billin mikkitelineeseen(mikin paikalle siis) (:  Vergessene Kinder oli KAUNIS, basso ja rummut tunsi sydämessä(johtu varmaan siitä että kaiuttimet oli suoraan meidän edessä). Vergessene Kinderin jälkeen tuli An deiner Seite, joka oli tapansa mukaan mielettömän loistava, kyyneleet tuli silmiin. Viimesessä kertosäkeessä tuli samanlainen hilesade kun Zimmer 483-kiertueella ja Bill lauloi järkyttävän kauniisti. Keikka oli ihan liian pian ohi, tunti ja 50 minuuttia tuntu suunnilleen viideltä minuutilta ja kun tultiin hallista ulos niin olo oli ihan mielettömän epätodellinen(on edelleen :D) ja haikea.

     
Tiivistettynä keikka oli yksinkertasesti loistava, paras TH:n keikka tähän mennessä. Bill vaihto vaatteet(jotka oli samat kuin kolmella edellisellä keikalla) kolmesti, Tomilla oli punasta päällä joka on järkyttävän sexy hexy(DVD!) näky. Georgilla oli Vansin musta t-paita, Gustavia me nähtiin liian vähän mut mitä nyt screeniltä näki niin sillä oli musta t-paita keltasella kuvalla.
      Molemmat katottiin Billiä&Tomia&Georgia useaan otteeseen SUORAAN silmiin(-> mielenhäiriö) ja saatiin osaksemme jumalaisia hymyjä.
      Me ei vieläkään tajuta mistään mitään, koko päivä leijailtu eikä alas ole kiire. <3