HAASTATTELU LIMAN KEIKALTA



Oliko teillä jonkinlaisia odotuksia Limasta?

Bill: Ei oikeastaan. Annamme kaiken yllättää ja tulimme tänne ilman sen suurempia odotuksia ja olemme todella iloisia tästä reaktiosta. Näimme jo kivoja faneja hotellilla, jotka lauloivat ja kiljuivat meille koko yön. Odotamme innolla keikkaa.

Mitä haluatte sanoa faneillenne?

Bill: Ensinnäkin toivon, että he nauttivat keikastamme ja haluamme kiittää heitä, siitä että saamme edes mahdollisuuden tulla tänne bändinä ja vetää keikkoja. Olemme todella kiitollisia siitä, että fanit tukevat meitä ja elävät tätä elämää kanssamme, että he odottavat meitä päiväkausia keikkapaikan edessä ja että he seisovat hotellin edessä. Tämä antaa meille ihanan tunteen, vaikka olemmekin niin kaukana kotoa. Olemme iloisia, että saamme esiintyä heille ja toivomme, että kaikilla on kivaa.
Tom: Haluan myös etukäteen pyytää anteeksi sitä, että Georg soitti niin paskasti bassoa.

Onko vaikea olla koko ajan yhdessä?

Bill: Ei oikeastaan, tuntuisi enempi oudolta. Me kaksi olemme olleet koko elämämme yhdessä, tietenkin ja uskon, että identtisten kaksosten välillä on erityinen yhteys. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää sitä. Joten meille yhdessä oleminen on aivan normaalia. Teimme aina kaiken yhdessä. Meillä on yhteiset koiratkin.
Tom: Me jaamme oikeastaan kaiken. Se ei ole meille mikään asia, että työskentelee yhdessä. Ei sitä katso niin.

Tyyli?

Bill: Olin aina melko itsevarma, joten pukeuduin aina niin. Menin kouluunkin niin ja tiesin, että ihmiset ärsyyntyvät ja pidin siitä. Olen kasvanut niin, että on aina ollut ihmisiä, jotka vihaavat tyyliäni ja myös ihmisiä, jotka pitivät siitä.
Tom: Suurinosa tietenkin inhosi ja oli muutama, jotka pitivät siitä ja niiden muutamien ihmisten kanssa hän elää vielä tänäkin päivänä.

Viagra?

Tom: Ei se ollut yliannostus, mutta sen vaikutus kesti kauan ja käytin ajan hyväkseni.

Voiko unelmien tyttö löytyä täältäkin?

Bill: Emme sulje rajoja maiden tai maanosien välillä, siis tottakai...
Tom: Paitsi Georg...
Bill: Joo paitsi Georg, sillä hän on varattu. Kaikkihan on mahdollista, kuka tietää, ehkä Tom rakastuu tyttöön ensimmäisestä rivistä.
Tom: Esimerkiksi Barsiliassa, eräs tyttö nosti aina paitansa pois, kun katoin häntä. Se on esimerkiksi hyvä alku!

Bill: Tervehdimme kaikkia niitä, jotka ovat nettisivulla ja iloitsemme tuestanne, joten kiitos paljon siitä, että olette aina mukana. Kiitos paljon ihanasta tervetulosta hotelilla.
Tom: Ja espanjaksi Muchas Gracias
Bill: Muchas Gracias!
Georg: Gracias!