GQ-Video
13.1.2010
Käännös:
Saksa-Englanti: Herzblut
Englanti-Suomi: Amdee




He ovat tämän hetken Saksan tyyli-ikoneja ja me pääsemme heidän puheilleen: Tokio Hotel.
Helmikuussa alkaa heidän Welcome to Humanoid City-kiertueensa konserteilla Moskovan olympiastadionilla, Barcelonassa, Pariisissa, Roomassa ja monissa muissa kaupungeissa.GQ kutsui kaksi rock-tähteä, Bill ja Tom Kaulitzin, kuvauksiin Hampurissa.

Bill pukeutuu lavavaatetuksestaan eroavaan klassiseen italialaiseen miesten pukuun.

Bill: No, en pukeutuisi sellaiseen koko ajan, mutta silloin tällöin se on ihan mukavaa. Voit aina yhdistää sen muiden vaatteiden kanssa. Minulla on esimerkiksi kotona paljon puvuntakkeja, joita käytän farkkujen kanssa jne. En tunne olevani valepuvussa, en ollenkaan. Jos tuntisin olevani valepuvussa, se ei tulisi kysymykseenkään, vaan sitä tuntisi olonsa melko epämukavaksi. Luulen, että lavalle se olisi minulle vähän liian chic. Aina silloin tällöin pidettynä pidän siitä paljon, mutta lavalle tarvitsen enemmänkin nahkatakkeja ja muuta. Sellaista, jossa voin oikeasti liikkua. Ehkä yhden, kahden kappaleen verran.

Mutta nämä kaksi myös tietävät, että trendit muuttuvat nopeasti ja heillä on oma tapansa kehittyä muodillisesti.

Bill: Luulen, että aina tulee olemaan asuja, joita pidät melko mahtavina ja muutaman vuoden kuluttua katsot niitä, etkä pidä niistä enää. Luulen, että tämä tulee tapahtumaan minulle myös tänään. En ole oikeastaan koskaan hävennyt sitä, miten oilen pukeutunut, Tottakai on monia juttuja, joista nyt ajattelen, että "Voi luoja, mitä sinulla oli päälläsi tuolloin!", mutta se on odotettavissa, että joku päivä löytää tien ja päätyy jonnekin.
Mutta luulen, että aina tulee olemaan hetkiä, jolloin kokeilee ja löytää uusia juttuja.

Mutta kuka määrittää rokkitähtien suunnan? Kysyimme Billiltä, onko hänellä roolimalleja.

Bill: Minulla ei koskaan ole ollut varsinaista roolimallia, mutta pidän kyllä David Bowiesta.Pidän myös Steven Tylerista, joten se on aika sekalaista. Minulla ei koskaan ole ollut sellaista muoti-ikonia.

Se, että Billillä on muodissa varma tyyli, näkyy myös siitä, että muotikuningas Karl Lagerfeld oli henkilökohtaisesti kiinnostunut Tokio Hotelista. Syksyllä 2009 hän kuvasi Bill Kaulitzia Saksan Vogueen, mikä oli suuri kunnia Billille.

Bill: Aloin kiinnostua siitä [muodista] jo hyvin nuorena. Ompelin ja suunnittelin joitain juttuja myös itse. Ja tottakai se on unelma tehdä jotain sellaiselle kuin Karl Lagerfeld.
Itselleni se oli täydellinen mahtava hetki ja tottakai olin iloinen, että hän huomasi sen [tyylin], näki ja piti siitä. Minunkin mielestäni hän on loistava.

Miten hän loi sellaisen oman tyylin, jota pidetään ammattilaisten kunnianosoituksena? Mistä Bill saa inspiraationsa ja ehkä hän voi kertoa myös meille, miten hänen tyylinsä
on kehittynyt.

Bill: Luulen, että inspiraationi tulee kaikkialta. Se on jotain todella sekalaista. Koko juttu värjättyjen hiusten, meikin ja muiden kanssa alkoi vampyyreista. Pienenä rakastin vampyyri-elokuvia yli kaiken ja kerran menin Halloween-juhliin vampyyrina. Sen jälkeen kaikki alkoi ja aloin tehdä tätä myös vapaa-ajallani.

Ja sitä myötä hän on todellakin muodiossa nyt vampyyri-elokuvien aikana, mutta on olemassa myös ehdottomia Ei'tä vaatteiden suhteen.

Bill: Ne vaatteet, mitä Tom pitää... En voisi koskaan pukeutua niihin. Ja muuten turkikset ovat ehdoton ei.

Johdonmukaisesti nämä kaksi ovat myös kasvissyöjiä. Mutta tyyliltään identtiset kaksoset eroavat toisistaan.

Bill: Luulen, että ajan saatossa pidän Tomin vaatteista enemmän ja enemmän. Voin hiukan oppia sitä makua. Mutta me emme varmaan koskaan tule vaihtamaan vaatteita tai mitään. Luulen, että se ei tule lainkaan kysymykseen. Ollessamme 6-vuotiaita juoksentelimme täsmälleen samanlaisina ja meillä oli paidat, joissa luki "Bill" ja "Tom", jotta ihmiset voisivat erottaa meidät. Sen jälkeen sitä alkaa valita itse vaatteensa äidin sijaan. Sen jälkeen se lähti automaattisesti eri suuntiin. Tomin tyyli on hiukan kytköksissä hänen musiikkimakuunsa. Hän kuuntelee oikeastaan vain hiphopia, vaikka soittaakin rock-bändissä, joten se ei sovi yhteen niin hyvin, mutta vaatemaussa hän kulki aina eteenpäin sillä linjalla.

Huolimatta erilaisista tyyleistään ja mielipiteistään sen suhteen, nämä kaksi tuntuvat olevan samaa mieltä muista asioista.

Tom: Itseasiassa minä ja Bill olemme kuin yksi ihminen. Luulen, että näytämme ulos vain saman ihmisen eri puolia ja tämän vuoksi täydennämme toisiamme niin hyvin, koska meillä on eri kiinnostukset. Mutta meillä oli aina yhteinen nimittäjä. Minä tiedän tarkalleen, mitä Bill ajattelee ja Bill tietää, mitä minä ajattelen. Se on ihan toisella tasolla. Oikeastaan meidän ei tarvitse enää puhua ja luulen, että sen takia me täydennämme toisiamme niin hyvin.