Saksa, Ranska, Englanti tai Amerikka: Missä tahansa pojat ovatkin, heitä kohtaa sama näkymä: fanit, jotka sekoavat täysin heidät nähdessään. Jotka huutavat Billin, Tomin, Gustavin ja Georgin nimiä. Jotka laulavat heidän kappaleitaan mukana. Monet fanit menevät pidemmälle, tehden selväksi mitä haluaisivat rakkailta idoleiltaan- esimerkkinä kyltit, joissa lukee: "F*uck me through the monsoon" tai "Tom, we want to give you a blowjob". Viidennessä osassa Bravon Tokio Hotel- sarjaa, pojat paljastavat mikä on totuus heidän faneistaan...

BRAVO: Mitä mieltä olette fanienne melko rajuistakin sloganeista?
TOM: Minusta on hienoa, että fanimme ovat niin suorasanaisia. *virnistää*
BILL: Sellaisia meidän fanimme ovat. Mutta jos totta puhutaan, joskus häkellymme täysin...

BRAVO: Mitkä ovat hienoimpia kokemuksianne fanienne kanssa tähän asti?
BILL: Ensimmäinen keikka Durch den Monsunin julkaisemisen jälkeen. Yllättäen niin monet fanit lauloivat mukana. Konsertin yleisömäärää täytyi jopa pienentää, koska ihmisiä tuli paikalle niin paljon. Se oli aivan mieletöntä!
TOM: Olimme juuri Meksikossa. Meillä oli kaksi tuntia aikaa kirjoittaa nimikirjoituksia. Fanit olivat niin liikuttuneita, ja moni jopa itki, ihan vain siksi, että olimme paikalla. Se oli niin mieletöntä. Me emme myöskään olleet olleet aiemmin Etelä- Amerikassa emmekä tienneet olevamme sielläkin niin tunnettuja. Yllättäen paikalla oli tuhansia ihmisiä. Se oli uskomatonta.

BRAVO: Onko teillä koskaan ollut huonoa kokemusta fanien kanssa?
TOM: Voi kyllä. Kerran Madridissa tilanne riistäytyi käsistä. Gustav meni hotellihuoneeseena ja hänen sängyllään istui faneja. He loikkasivat Gustavin kaulaan roikkumaan ja hän oli melko peloissaan tuossa tilanteessa. Billin ja minun huoneiden ovien edessä oli myös paljon faneja odottamassa. He koputtelivat oveen lakkaamatta, kiipeilivät palotikkailla ja kiljuivat.
BILL: Sitten yhtäkkiä poliisi saapui paikalle. He ryntäsivät huoneeseeni ja raahasivat minut ulos. "Oletko sinä Bill Kaulitz?", he huusivat minulle. Sitten he sitoivat käteni, kuulustelivat minua ja väittivät, että olin vastuussa koko kaaoksesta. Ongelmana oli se, etteivät he puhuneet englantia vaan ainoastaan espanjaa enkä ymmärtänyt heitä lainkaan. Tom yritti saada yhteyden omiin turvamiehiimme. Kun he saapuivat paikalle, tilanne saatiin selvitettyä. Poliisit olisivat tosissaan halunneet viedä minut asemalle.

BRAVO: Eli tässä tapauksessa fanit menivät liian pitkälle?
BILL: No, se oli kieltämättä melko väkivaltaista ja traumaattista...
TOM: Mutta koska olemme bändi, se ei vaivannut meitä normaalia suuremmin. Se on osa tätä kaikkea. Silloin tilanne oli järjetön, mutta nyt sille voi jo nauraa. Mutta kun olemme kotona, olemme kiitollisia rauhallisuudesta. Silloin meidän ei tarvitse jakaa nimikirjoituksia ja poseerata kameroille. Mutta kun olemme keikkailemassa, teemme sitä jatkuvasti.

BRAVO: Oletteko koskaan olleet ilkeitä faneillenne?
TOM: Emme voisi koskaan olla tarkoituksella ilkeitä faneillemme. He merkitsevät meille niin paljon.
BILL: Emme todellakaan haluaisi koskaan olla heille ilkeitä. Me rakastamme heitä. Mutta kaikilla on huonoja päiviä ja päiviä, jolloin ei näytä kovin hyvältä. Silloin kaikki stressaa paljon ja haluamme vain siirtyä tapaamisesta toiseen. Olemme jatkuvasti liikkeellä fanejamme varten emmekä todellakaan ole mitään ääliöitä.

BRAVO: Käsi sydämelle- onko teillä koskaan ollut noloja kokemuksia fanienne kanssa?
TOM: Ei. Tosin kerran, eräs tyttö halusi tulla hotellihuoneeseeni ja kaatui matkalla sinne.
BILL: Tai silloin kerran lentokentällä. Tytöt kiljuivat "We want to f'*ck you" juuri kun tuli hiljaista. Se taisi olla noloa, mutta ennemmin heille kuin meille.

BRAVO: Tom, kuinka monta bändäriä sängyssäsi on ollut?
TOM: Hmm, vaikea sanoa. En pidä lukua.
BILL: Niin, mutta hänellä on sellainen naksutin (nauraa)!
TOM: Mitä tähän nyt sanoisi, minulla on useammin nainen sängyssäni kuin mitä käyn vessassa. No ei, roskapuhetta! Rehellisesti sanottuna minusta on oikeastaan tullut rauhallisempi kuin mitä olin ennen.

BRAVO: Ja sillä tarkoitat...?
TOM: En minä silti yksinäni ole, mutta ehkäpä nyt 19 -vuotiaana hormonit ovat jo rauhoittuneet. Eikä sillä, ettäkö seksistä olisi tullut tylsää. Mutta tykkään myös katsella leffoja iltaisin. Muut ovat paljon pidƒättyväisempiä (virnistää). Voisin myös kuvitella itselleni jotain vakavampaakin. Mutta silloin tytön pitäisi todella tehdä minuun vaikutus.

BRAVO: Ja entäpä Georgin ja Gustavin bändäriasiat? Ovatko he yhtä villejä kuin Tom?
TOM: Sen verran mitä me tiedämme, heillä ei ole mitään meneillään (nauraa)!
BILL: He eivät ole sellaista tyyppiä, jotka ryhtyisivät mihinkään tyttöjen kanssa tuosta vain. Gustavilla oli uramme alussa tyttöystävä. Mutta sen jälkeen ei ole ollut mitään.
TOM: Georg saa itsensä näyttämään siltä kuin olisi kovakin macho. Mutta oikeasti hän pitää siitä kun tyttö on päällekäyvä.
BILL: Sisältäpäin hän on rohkeampi, mutta ulospäin liian ujo.
TOM: Hänelle täytyy kertoa mitä tapahtuu milloinkin. On monia tyttöjä, jotka pitävät hänestä ja päinvastoin, mutta kukaan ei ota ensiaskelta asiassa. Itseni kohdalla asia on toisin- minä kuulun niille, jotka metsästävät ja keräävät saaliinsa.

BRAVO: Ja entäpä sinä, Bill? Ei vieläkään suudelmaa pitkään aikaan?
BILL: Ei. Ei vielä. Se tekee minut todella surulliseksi. Olen nyt 19 ja minulta menee tämä kaikki ohi. Minä todella haluaisin tyttöystävän, jonka kanssa jakaisin elämäni. Joka ymmärtäisi tämän kaiken, mitä teen. Tosin, onhan minulla Tom. Mutta silti todella haluaisin tyttöystävän.

BRAVO: Mutta tarjonta on silti suuri?
BILL: On vaikeaa avautua jollekin. Minulla ei ole lainkaan aikaa, koska olen jatkuvasti liikkeellä. Kun tapaan tilaisuuksissa tyttöjä, en koskaan tiedä mitä he oikeasti haluavat. Enkä näe tälle kaikelle tilaisuutta lähitulevaisuudessa. Mutta minulla on silti musiikki. Se on varasuunnitelmani. Ja koirat ovat minulle kuin korvikkeita :) Joskus haluan vielä itselleni monta koiraa.