Kaksoset, jotka täyttivät juuri vasta kaksikymmentä, johtavat Saksan viimeisintä musiikkimyrskyä. Bill ja Tom Kaulitz ovat puolet emo-pop -nelikko Tokio Hotelista, ja vaikuttavat olevan itsevarmoilta siitä, että rikkovata tiensä Amerikan valtavirtaan lokakuussa ilmestyvällä albumillaan. 

Miksi tämä saksalainen kuuma puheenaihe on niin paljon edellä kilpailijoitaan? Ehkä se on laulaja Bill Kaulitzin paksu Robert Smith -meikki ja Mad Max punk muotiestetiikka. Vai tekeekö bändissä olevat kaksoisveljet (ja heidän itse julistamansa sielunkumppanuus) bändiin emotaikaa?

Puhuimme heidän kanssaan kitaristi Tomin salaisista hip-hop nauhoituksista(!), Billin Houkutus-pakkomielteestä, ja miksi he nimesivät bändinsä kaupungin mukaan, jossa he eivät ole koskaan käyneet.  

Entertainment Weekly: Uskoitteko koskaan, että tulisitte niin menestyksekkäiksi niin nopeasti?
Bill Kaulitz: Ei, emme ikinä odottaneet sitä. Tulimme pienestä kylästä, eikä siellä ole mitään musiikkibisnestä. Emme koskaan odottaneet sitä - meillä sattui paljon iloisia ja onnekkaita hetkiä, ja olemme todella iloisia kun saimme mahdollisuuden tehdä tätä kaikkea. Sen takana ei koskaan ollut suunnitelmaa. Me vain teimme meidän juttuamme ja yritimme olla hyviä.

EW: Muuttaako menestys tapaanne lähestyä musiikin kirjoittamista? Menettekö koskaan studioon ajatellen "pitäisi koettaa kirjoittaa hitti"?
BK: Koitamme työntää paineet pois. Studiossa ei ole hyvä ajatella "Oi, minun on pakko kirjoittaa 'Monsoonin' kaltainen hitti tai jotain." Menet vain ja kirjoitat ajatuksesi ylös. Koita vain tehdä niitä asioita, joita rakastat ja uskon, että niin tulee aina hyvää jälkeä. Jos pidät siitä mitä teet, niin kaikki on ok.

EW: Tom, olen kuullut, että pidät hip-hopista - koettaisitko koskaan sisällyttää tätä soundiinne?
Tom Kaulitz: Joskus - meillä on kotistudio - joskus salaa laitan kasaan jotain biittejä, kitarabiittejä ja sellaista, mutta en ole koskaan koettanut sitä meidän musiikkiimme. Ja en ole mikään kauhean hyvä räppääjä, joten en koskaan koettanut sitä. Ehkä joku päivä, ehkä kymmenen vuoden päästä tai jotain, mutta se ei ole nyt suunnitelmissa.

EW: Kun esiinnyt englanniksi se kuulostaa melko luonnolliselta, mutta täytyykö sinun ajatella jokaista tavua laulaessasi?
BK: Alussa, ensimmäisen englanninkielisen levyn kanssa se oli minulle todella vaikeaa, koska olen perfektionisti ja halusin sen kuulostavan luonnolliselta, enkä siltä, että joku saksalainen yrittää laulaa englanniksi. Joten siinä meni hieman aikaa studiossa, mutta nyt se on täysin okei minulle. Se oli kuin Tokio Hotelin alku. Kymmenen vuotta sitten aloitimme sillä - me aloitimme englannin- ja saksankielisillä lauluilla - mutta englanninkieliset olivat niin huonoja. Se ei ollut mitään hyvää englantia, aika noloa. Mutta nyt todella totun siihen. Lavalla se on täysin minun lauluni.

EW: Teillä on myös hyvin erottuva ulkonäkö. Onko teillä mitään muotivaikutteita, joita seuraatte?
BK: En usko. Minulla ei koskaan ollut roolimallia tai mitään. Mutta lapsena rakastin vampyyrileffoja, joten se saattaa olla vaikutteena.

EW: Nautitko vampyyrihuumasta Houkutuksen ynnä muiden kanssa?
BK: Joo, pidän todella siitä leffasta. Kaikki puhuivat siitä, ja olin todella myöhässä. En tiennyt elokuvasta ja sitten kaikki olivat vain, että "sinun on pakko nähdä se, sinun on pakko nähdä se" ja olin, että "okei, okei". Sitten olin lennolla Los Angelesiin ja näin elokuvan koneessa ja se on tosi, tosi hyvä.

EW: Tekeekö veljelsinä, etenkin kaksosina, olo kiertue-elämän ja levyttämisen helpommaksi, vai löydättekö itsenne joskus kilpailemasta?
TK: Luulen, että molempia, mutta meille on täysin normaalia olla yhdessä. Meillä on aina samat kaverit, meillä on aina samat kiinnostuksenkohteet kaikessa. Me olemme vain, tiedäthän, yhdessä 24 tuntia, kaikki päivässä.
BK: Enkä pysty - me emme pysty - elämään ilman toisiamme. Me olemme aina yhdessä. Me olemme kuin yksi ihminen ja sielunkumppaneita. Meidän ei tarvitse puhua.
TK: Mutta jos tappelemme, se on tosi kova tappelu. Otamme kaiken minkä löydämme, kuten pöydän ja tuolin ja kaiken. Me tappelemme.
BK: Mutta sitä ei tapahdu kovin usein, suurimman osan ajasta olemme aivan kuin yksi ihminen. 

EW: Onko mitään, mitä ette ole bändinä saavuttaneet, mutta haluaisitte?
TK: Öh, joo, haluamme soittaa Tokiossa.
BK: Emme ole vielä koskaan olleen Tokiossa, joten se on yksi juttu. Ja sitten haluamme soittaa maailmankiertueen, se on kuin unelma meille.

EW: Mikä Tokiossa sitten on niin ihanaa, jos ette ole olleet siellä, mitä se merkitsee teille?
BK: Luulen vain, että kuulimme siitä ja kun se on valtava kaupunki ja se tietysti kuulostaa siistiltä: "Tokio" kuulostaa niin siistiltä. Joten siinä suurin syy, miksi päädyimme siihen.