B.Z. Berlin 22.11.2009

TOKIO-BILL USKOO SUUREEN RAKKAUTEEN "Arthur 2" ensi-ilta Berliinissä: Bill Kaulitz Tokio Hotelista puhuu rakkaudesta, pizzasta ja "Twilightista". Bill Kaulitz (20) vetää painavilla hopeaketjuilla, nahkahanskoilla, mustaksi lakatuilla kynsillä ja 40 cm korkealla irokeesilla kaikki katseet heti itseensä. Keskustellessa Tokio Hotelin nokkamies vaikuttaa mukavalta perusnuorelta. Tähden elkeet ovat siis nollassa! Ihmismassa Potsdamer Platzilla sunnuntaina miellytti kuitenkin poptähteä. Syynä oli fantasiaspektaakkeli "Arthur 2", jonka nimikkohahmolle Bill lainasi jälleen äänensä. Tätä ennen Markus Tschiedert tapasi hänet haastattelussa Ritz Carltonissa. Puhut jo toista kertaa pikkuruisen Arthurin. Pidätkö puheäänestäsi? En ollenkaan tykkää kuunnella omaa puhettani, en koskaan katso omia haastatteluitani. Lauluuni olen tottunut, ja siinä pystyy myös hallitsemaan äänitekniikkaa paremmin. Puhuessa sanoo joskus jotain miettimättä sitä. Arthur kokee tällä kertaa ensirakkauden. Miltä tilanne näyttää sinun kannaltasi? Minulle se ei varmaan koskaan tule tapahtumaan, eikä mikään ole tähän asti muuttunut. En toivo olevani oikeassa, mutta tällä hetkellä tuo on realistinen arvio. Kun katson viimeistä viittä vuotta, minulla ei ole ollut yhtäkään tilaisuutta rakastua. Ei ole treffejä enkä pääse tutustumaan kehenkään normaalisti. Kahdenkeskeiseen kontaktiin ei vain pääse. Miltä unelmatyyppisi näyttäisi? Silmien edelle ei mene mikään! En päättäisi sellaisilla ulkoisilla jutuilla, kuten hiusten värillä. Mutta uskon rakkauteen ensi silmäyksellä ja vain tietäisin sen, kun hän yhtäkkiä seisoo edessäni. Minulla tietysti oli tyttöystäviä, mutta vain viiteentoista ikävuoteen asti. Sen jälkeen ei enää, mikä on todellakin liian vähän 20-vuotiaalle. Miljoonat tytöt haaveilevat sinusta. Miten jatkuvaa kiljuntaa yleensäkään sietää? Livekonserteissa sitä ei niin paljon huomaa, koska itse tekee musiikkia ja korvanapit aika lailla suojaavat korvat. Punaisella matolla matolla se ei kuitenkaan voi olla minulle tarpeeksi kovaa. Kiljuvatko japanilaiset tytöt eri tavalla kuin saksalaiset tytöt? Eei, ainakaan minä en ole vielä kuullut mitään eroa! Meitä vastaan tulee sama energia kaikkialla. Painajaiseni olisi, jos fanit vain taputtaisivat. Tarvitsen sitä energiaa faneilta, jotka päästävät kaikki tunteensa ulos. Se antaa minulle potkua. Miten onnistut yksityiselämässäsi pääsemään sieltä taas alas? No, sellaista kuin yksityiselämä ei enää olekaan. Minun ei pidä myöskään teeskennellä niin. Siksi en varmaan koskaan kävele kadulla ja jos kävelen niin siinä on aina henkivartijoita mukana. Normaalia kontaktia ihmisiin minulla ei valitettavasti ole ollenkaan, ja kuvailisin itseäni ennemminkin ihmisaraksi. Et voi vain käydä ostamassa sämpylää... Tekisin niin mielelläni! Minulla on ihmisiä ympärilläni, jotka huolehtivat kaikesta, mikä on ensimmäisen kahden vuoden ajan vielä aika siistiä. Nyt päättäisin kuitenkin mielelläni itse, millä jääkaappini täytän. Amerikassa olin joskus yöllä kolmen aikaan supermarketissa, jolloin kaikkialla oli tyhjää. Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, mitä kaikkea sillä välin oli tullut ostettavaksi. Mitä jääkaapisi on täynnä? Koska olen vain harvoin kotona, vain perusasioilla kuten leivällä ja sen päällisillä. Ruuan kanssa en ole monimutkainen, enkä pidä viiden tähden ravintoloista. Syön mieluiten pastaa ja pizzaa. Pakastimeni on isompi kuin jääkaappini, siellä on siten paljon pakastepizzaa jonka sulatan ja heitän uuniin. Olet aina tosi stailattu. Tunnistaisivatko fanit sinut myös ilman meikkiä? Ehdottomasti! Kun menen vaikka lentokentälle, kuljen eri tavalla, pipolla ja verkkareilla. Mutta fanini tunnistavat minut jo nenänpäästäni. Miten kauan tarvitset näyttääksesi tuolta kuin nyt? Se on jo rutiinia: suihku ja kaikki mukaanlukien minulla menee noin tunti. Teen kaiken itse ja minulla on iso ongelma päästää muita sillä lailla päälleni. Tietenkään en aina onnistu, ja kun näen kuvia kolmen vuoden takaa, mietin, miten juoksin ympäriinsä sen näköisenä. Mutta ei ole mitään, mitä häpeäisin, sillä tunsin niin silloin ja se on okei. Kuka on sinulle kaikkein tärkein? Se on perheeni, joka pitää minut maassa, enkä voisi elää päivääkään ilman kaksoisveljeäni Tomia. Kun olemme päivän erossa, kuten tänään, puhumme puhelimessa. Minä olen periaatteessa Tom, emme tunne itseämme kokonaisiksi ilman toista ja tarvitsemme toisiamme täysin. Sinua verrataan paljon Michael Jacksoniin. Pelottaako sinua joskus, että sinulle käy samalla lailla? Hänen kuolemansa oli todella silmäänpistävä juttu, enkä halua kauheasti sanoa siitä mitään. Sillä minusta on kamalaa, miten hänen kuolemaansa käytetään hyväksi. Myös Michael Jacksonin kaltaisella ihmisellä on oikeus poistua rauhassa, ja haluaisin tukea sitä vähän. Mutta kuten Jackson, myös sinä olet valinnut androgyynin ilmeen... Joo, se oli tosi automaattinen kehitys. Olin jo koulussa erilainen ja aloitin jo yksitoistavuotiaana värjäämään hiuksiani. Pian aloitin meikkaamaan silmäni ja lakkaamaan kynteni. Katsoin lapsena vampyyrielokuvia, tulin varmaankin insporoiduksi siitä. Vampyyreistä puheenollen: saat tällä hetkellä paljon vastusta Robert Pattinsonista. Oletko "Twilight"-fani? Todellakin! Olin siitä aluksi vähän epäluuloinen, kun yhtäkkiä kaikki puhuivat siitä. Sitten katsoin ensimmäisen elokuvan ja se oli minusta tosi hyvä. Mitä teet asialle, kun myös pojat ovat sinusta kiinnostuneita ja sinua sanotaan usein homoksi? Tuo on asia, joka jo melkein kyllästyttää minua! Se tapahtuu automaattisesti ja yhteiskunta on muokattu niin, että kun jotain sellaista on tarjolla, siitä myös puhutaan. Se on minulle täysin okei, että pojat tykkäävät minusta. Miksi ei?