| ZIMMER
KIERTUEEN ABC julkaistu 25.4.2007 / suomentanut Linda Lähde: Bravo Kiitos: Nina |
A niin kuin (All Areas Pass) pääsy kaikkiin paikkoihin: Tällä lipulla pääsee kulkemaan vapaasti backstagelle. Joitain lippuja ei voi ostaa. Niitä saavat vain bändi, yritysjohto, tiimin jäsenet ja BRAVO. Kaikkien muiden pitää valitettavasti pysyä ulkopuolella. B niin kuin (Bühne) lava: Zimmer 483 – lavaa varten tuodaan 400m2 alumiinilaattaa ja 350 metriä kalteria. Ilmassa olevia koristejuttuja liikutetaan korkeilla teknologisilla moottoreilla ja niitä voi liikutella laulun persoonan mukaan. Kaiken tuomiseen tarvitaan viisi rekkaa! C niin kuin (Catering) ateriapalvelu: Kiertueen kokki Jutta kokkaa monia terveellisiä ruokia, jotta pojat pysyisivät kunnossa (eikä niin kuin viime kiertueella, kun he sairastuivat). Tarjolla on vain tuoreita ruokia, paljon salaattia - mutta myös joskus itse tehtyjä purilaisia tai leikettä. D niin kuin (Dusche) suihku: Siten Bill, Tom, Georg ja Gustav pystyvät raikastumaan. Heidän täytyy käydä suihkussa hotellien päivähuoneissa, sillä keikkabussissa se ei ole valitettavasti mahdollista. E niin kuin (Eintrittskarte) pääsylippu: Ei lippua, ei keikkaa! F niin kuin fanit: Tähän saakka 250 000 ihmistä on voinut nähdä Tokio Hotelin Zimmer 483 kiertueen keikan. Tom iloitsee saksalaisista faneista "Kotona he ovat kauneimpia" hän hymyilee. G niin kuin (Garderobe) pukuhuone: Tämä huone on VAIN bändiä, heidän johtokuntaa ja TH- tuottajia varten. Kaikki muut pysyvät ulkopuolella. Täällä pojat varastoivat tavaroitaan ja valmistautuvat tulevaa konserttia varten. H niin kuin (Höhenflug) lento korkeuksiin: Keikan lopuksi lava nousee kaksi metriä korkealle ja hopeinen konfetti-sade alkaa. I niin kuin instrumentti: Tom soittaa "Gibsonin" kitaraa, Georg soittaa bassoa merkiltään "Sandberg" ja Gustav hakkaa "Tama" rumpuja. J niin kuin (Joystick) ohjaussauva: Pojat pelaavat mielellään videopelejä bussissa, ennen kaikkea autopelejä. K niin kuin (Kicker) jalkapallo pelaaja: Pöytäjalkapallopeli otetaan mukaan jokaiseen kaupunkiin. Lisäksi mukana on pingispöytä. Ehdoton mestari on Tom, ainakin hänen omien sanojensa mukaan. L niin kuin (Lampenfieber) ramppikuume: Vaikka Pojat ovatkin jo vetäneet 100 konserttia, heitä silti jännittää Zimmer 483 kiertueen keikat enemmän kuin mitkään muut keikat aikaisemmin. Pahin pelko: "Toivottavasti emme putoa alas isolta lavalta!" M niin kuin mikrofoni: Billille on tehty ikioma mikrofoni. Erikoista siinä: Se on kokonaan musta ja siihen on laitettu rivi mustaa kiveä. N niin kuin (nacht) yö: Jos keikka on lopussa, Bill ja muut menevät keikkabussiinsa. Siellä he nukkuvat vuoteissaan. ”Jos bussi ajaa, silloin pystyy nukkumaan todella hyvin - koska se keinuu kivasti ”, naurahtaa Tom. O niin kuin Oropax: metelivaroitus. Kovan kiljumisen takia katsojia suositellaan käyttämään korvatulppia. Fanien volyymi voi nousta jopa 125 desibelin verran. P niin kuin (Plakate) kyltit: Fanit pistävät tekstejä kyltteihinsä, jotka ovat aina vain hullumpia. Iskulauseita kuten "Nai minua yli maailmanlopun" ovat jo melkein normaaleja... Q niin kuin (Quality Time) laatu aikaa: puolitoistatuntia ennen keikkaa, sitä Tokio Hotel kutsuu laatuajaksi. Silloin he ovat vain toistensa keskuudessa, kukaan ei saa tulla häiritsemään heitä. Tässä ajassa he suunnittelevat intensiivisesti heidän keikkaansa. R niin kuin Roadies: Tokio Hotelin matkoilla on mukana 40 tiimiläistä, jotka ovat laittamassa lavaa kuntoon ja sitten taas purkamassa sitä. S niin kuin (Setlist) soittolista: Se on keikkojen kulkusuunnitelma. Siinä lukee, milloin mikäkin laulu soitetaan. Sen avulla bändi, valot ja ääni-ihmiset ovat tietoisia kaikesta. T niin kuin (Tourbus) keikkabussi: Neljä yöbussia tuodaan, jossa koko TH- kiertue tiimi ajaa kaupungista kaupunkiin. Yhdessä bussissa nukkuu bändi, jotka tappavat aikaa katsomalla elokuvia. Sen tekee mahdolliseksi yli 200 filmiä. Nappia painamalla heidän lempielokuvansa alkaa - jonka voi jopa katsoa omalta ruudultaan sängystä. U niin kuin (Unplugged) ilman johtoja: Bill ja Tom soittavat lavalla In die Nachtin akustisena. ( kokopituisena) V niin kuin (Vorgruppe) lämmittelijä bändi: Kaksi Itävaltalaista, Luttenbergerklug on Tokio Hotelin mukana kiertueella lämmittelijöinä. W niin kuin (Waffeleisen) vohvelirauta: Tokio Hotelin kiertuetoivelistalla lukee vohvelirauta. Sillä pystyvät Bill, Tom, Georg ja Gustav tekemään itse vohveleita,(mieluiten tomusokerin kera) milloin ikinä haluavatkaan. X niin kuin XXL (Koffer) laukku: Siten he ottavat kaikki tärkeimmät jutut mukaan Mgadeburgista heidän kiertueelleen. He varastoivat kaiken sitten keikkabussiinsa! Z niin kuin (Zugabe) ekstra: Jos fanit ovat todella hyper-aktiivisia, pojat soittavat vähintään yhden ekstra biisin. Ja heidän saksalaisille faneilleen vieläkin enemmän! |