23. luukku



Enää yksi päivä jouluaattoon! Joulun odottaminen on kohta puolin jo ohi ja katsokaa kuinka nopeasti aika menikään. Nyt pitää enää vain odottaa tulevaa maaliskuun keikkaa, johon on tasan kaksi kuukautta, kaksi viikkoa ja yksi päivä =D

Olemme tämän joulukuun aikana nauraneet Tokio Hotelin hauskoille jutuille, saaneet kasaan tyypillisen suomalaisen TH fanin tiedot, muistelleet menneitä ja nähneet videon, jossa Tom ja Gustav tervehtivät Suomea. Aaton aaton kunniaksi halusimme tehdä luukun, joka on omistettu Gustaville ja Tomille, koska he olivat niin suloisia sanoessaan "Hallo Finnland!" ja saivat monet suomalaiset fanit sekaisin.

Huomasitteko muuten, että meillä on oma YouTube-kanava? Käykää subscribeemassa sinne, niin näettä ekana kun tulee jotain uutta =)
Keräsimme teille siis kaksi harvinaisuutta:

Gustavin haastattelun ja hyvännäköisiä kuvia Tomista!

; )


GUSTAV SCHÄFER----


Dream-Up 2007

Gustav Schäfer: ”Olen tehnyt oikeita valintoja”.

Gustav kätkee joskus nyrpeän naamansa taakse valloittavan ja sympaattisen luonteen. Yhdessä muiden bändin jäsenten kanssa, nuori rumpali nauttii menestyksen makeudesta, menestyksen joka rakentuu hänen intohimostaan  musiikkia ja ystäviä kohtaan.

Onko menestys Tokio Hotelin paras palkinto?
- Kyllä, olen niin onnellinen nähdessäni, miten pyrkimyksemme ovat johtaneet tähän. Rummut tulivat elämääni ollessani 5 -vuotias ja olen pistänyt kaiken energiani niihin. Kun kaikki muut lapset olivat pihalla leikkimässä, minä istuin yksin huoneessani ja harjoittelin soittamista tuntikausia. Olen syntynyt tekemään sitä. Päivänä jolloin juoksin Billin ja Tomin luokse harjoittelemaan Magdeburgissa 7 vuotta sitten, tuntui kuin olisin oivaltanut sen. Sinä päivänä tiesin että kohtaloni oli soittaa heidän kanssaan. Ja en ollut väärässä.

Eikö suuri menestys joskus laita päätäsi pyörälle?
- Soitan koska minulla on intohimo musiikkia eikä parrasvaloissa pysymistä kohtaan. Kannustushuudot ja käsien taputus yleisöstä saa minut onnelliseksi, mutta heti kun konsertti on ohi, pääni on täysin selvä uudelleen. Konserteissa tai TV:ssä soittaminen vaatii suurta keskittymistä. Jos en ole vakavissani tai kurinalainen menetän keskittymiseni ja en voi soittaa täsmällisesti.

Ovatko muut bändin jäsenet yhtä tarkkoja kuin sinä?
- Meillä kaikilla on erilaiset luonteet, mutta meillä kaikilla on sama tavoite ja päättäväisyys sitä kohtaan mitä teemme. Alusta lähtien, tiesimme miten kovasti meidän oli tehtävä töitä jotta menestyisimme. Kukaan meistä ei ole laiska, kun on kyse tästä, meidän kaikkien on tehtävä niin kovasti töitä kuin voimme, jotta voisimme olla niin hyviä kuin mahdollista.

Ihmiset kutsuvat sinua perfektionistiksi?
- Minulle kaiken pitää olla suunniteltua ja järjestettyä. En jätä mitään improvisaation varaan, en edes pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi, asettelen tuolini ja rumpusettini sentin tarkkuudella kohdalleen, jotta ne ovat aina samassa kohdassa lavalla. Jos joku sitten siirtää niitä, vaikka vain muutaman millimetrin verran, tulen todella vihaiseksi.  Avustajaani lukuun ottamatta kukaan ei saa mennä lähelle minun rumpujani.

Ei edes Bill?
- Ei edes hän. Hän on jo kohdannut vihani, joten hän ei uskalla istua tuolissani enää. Kun olet bändissä sinun on noudatettava joitakin lausumattomia sääntöjä ja kunnioitettava toisen vapautta ja tilaa. Jos et, tulee konflikteja ja jännitteitä...

Onko bändillänne kriisejä?
- Niin käy joskus, mutta ne ovat todella harvinaisia. Olen helposti ärsyyntyvä joten suutun todella nopeasti. Huudan ja olen todella vihainen ja lähden huoneesta vähäksi aikaa. Kun tulen takaisin olen taas rauhallinen ja kaikki on unohdettu.

Koska niin kävi viimeksi?
- Muutamia tunteja ennen keikkaa. Olin testaamassa joitakin rytmejä, jotka tulivat nopeasti peräkkäin. Harjoitus oli melko haastava ja olin hermostunut ja halusin saada sen tehtyä. Sitten tulivat Georg, Tom ja Bill ja he huusivat ”Tuo ei kuulosta kovin hyvältä”. Karjuin heille ja sain välittömästi raivarin.

Oletko koskaan ajatellut antaa periksi?
- Tokio Hotelin lopettaminen olisi erittäin epäammattimaista ja voisi olla anteeksiantamaton virhe. Se, että me joskus väittelemme ja olemme pahalla tuulella ei koskaan saa vaikuttaa bändiin itseensä tai miten se kehittyy. Tämä on perusperiaate. Sen takia, jos olen vihainen ennen keikkaa menen muualle rauhoittumaan.

Haluaisitko olla enemmän hyväntuulisempi?
- Olen luonteeltani hillitty. Sen takia olen mieluummin taustalla. Toisin kuin Bill en voi elää kaikkien katsellessa minua koko ajan, se ei ole minun juttuni. Vaikka arvostankin lyhyitä hetkiä huomion keskipisteenä, kuten jokaisen konsertin lopussa, kun Bill ja muut lähtevät lavalta ja menen koskettamaan yleisön käsiä ja kumartamaan yleisölle. Tämä pikku rituaali antaa minulle tietynlaisen mielihyvän.

Onko sinulla huono itsetunto?
- On, minun on tunnustettava, minun on vaikea tavata paljon ihmisiä, ei siksi, että olisin peloissani tai nolo. Sanotaanpa vaikka, että olen introvertti. Tätä ominaisuutta perheeni ja ystäväni yleensä ”painostavat” minussa ja he kutsuvat minua patoutuneeksi ja nyrpeäksi.

Oletko huonolla tuulella nyrpeä persoona?
- Minun täytyy vastata myöntävästi, olen melko ärtyisä, jopa nyrpeä. Yksi väärä sana, ironinen huomautus, ja minä murjotan. Tiedän, että se on huono luonteenpiirre, sen tiedostaminen on hyvä alku. Nyt minun on korjattava se ja se ei tule olemaan helppoa! (Nauraa)

Olitko paljon yksin, kun olit nuorempi?
- Olen kärsinyt niin paljon komplekseja, että minusta tuli epäsosiaalinen lapsena ja olen aina pitänyt etäisyyttä toisiin lapsiin.

Mitkä olivat syysi tuntea olosi niin huonoksi?
- Elämä ei ole aina ollut suopea minulle, varsinkaan kun olin teini-ikäinen *Nauraa*. Ensinnäkin, olen aina ollut melko pieni. Kun olin 9. luokalla olin vain noin 1,19 metriä pitkä *virnistää* ja minulla oli myös erittäin huono iho. Kun koulupäivä oli ohi, juoksin kotiin ja lukittauduin huoneeseeni ja rukoilin Jumalalta ettei minun tarvitsisi tavata ketään jonka tunsin. Lopulta olin niin nolostunut, että  ongelmani pakottivat minut eristämään itseni ja tulemaan toimeen omillaan, eikä se auttanut minua pääsemään yli ujoudestani.

Miten pääsit yli ongelmistasi?
- Tuolloin ajattelin etten koskaan kasva, mutta yhtäkkiä sain kasvupyrähdyksen ja olin 1,70 metrinen. Ihoni akne lähti pois useiden lääkärin käsittelyjen jälkeen. Askel askeleelta sain lisää itseluottamusta. Nykyään olen kunnossa ja minulla ei ole vaikeuksia naureskella vanhoille ongelmilleni.

Kuinka tärkeää on mielestäsi näyttää hyvältä?
- Kun olin nuorempi kärsin muiden sanomista kommenteista ulkonäöstäni. Mutta olen onneksi oppinut jättämään sarkastiset kommentit omaan arvoonsa ja olemaan enemmän ja enemmän varmempi itsestäni. Nyt en välitä muiden näkemyksistä minusta. Se on jotain, mitä haluan suositella kaikille.

Onko ulkonäkö sinulle tärkeää?
- Billin ja Tomin kanssa eläessä olen joutunut kohentamaan ulkonäköäni. Minun on pakko. (Nauraa) Ennen saatoin laittaa mitä vain päälleni, niin kuin sen hullun t-paidan jonka ostin matkalta Val Thorenselta. Siihen oli painettu lehmä hiihtämässä. Kun tulin kotiin, kaverit nauroivat itsensä melkein kuoliaaksi ja he vieläkin naureskelevat sille. Sen jälkeen olen ollut tarkempi mitä laitan päälleni.

Mistä ominaisuuksistani tytöt tykkäävät?
- Voin vaikuttaa aluksi nyrpeältä, mutta jos he raaputtavat pintaa he huomaavat, että olen mukava ja hauska. Ihmiset myös sanovat, että olen kohtelias, siisti ja hyvä kokki.

Kyselylomake

Oletko koskaan esittänyt sairasta skipataksesi jonkun tunnin?
a. En ikinä X
b. Joskus
c. Useasti

Mitä tykkäät napostella?
- Suklaata

Oletko koskaan petkuttanut voittaaksesi pelin?
a. Kyllä, vihaan häviämistä X
b. En

Onko sinulla tunne, että olet älykkäämpi kuin vertaisryhmäsi?
a. Kyllä X
b. Ei

Sinun seksuaalinen aktiivisuutesi on:
a. Olematon (Kaikki on yliviivattu)
b. Kerran kuussa
c. Kerran viikossa
d. Kerran päivässä

Haluaisitko saada lasit joilla näkee vaatteiden läpi?
a. Kyllä X
b. En

Oletteko ikinä ollut mustasukkainen miehelle, jonka käsivarressa on  kuuma tyttö?
a. Joskus
b. En ikinä X

Oletko koskaan tapellut tuntemattoman kanssa?
a. Kyllä X
b. En

Minkä tyylisistä elokuvista pidät eniten?
a. Toiminta X
b. Kauhu
c. Romanttisista

Mistä synneistä olisit kyvytön luopumaan?
Ahneudesta ja ylpeydestä

Mikä synti häiritsee sinua eniten muissa?
Kurjuus ja kateus.

Käännös: Anu



TOM KAULITZ----

 

Kuvitelkaa, jos Billiä ei olisi Tokio Hotelissa... Sehän olisi tietenkin kauheaa, mutta katsokaa tätä kuvaa... On hassua kuvitella millainen bändi silloin olisi...



Kisoihin luukuissa 1 ja 9 voi vielä osallistua ja kannattaa myös! Voittajille on mahtavat palkinnot! Huomenna julkaistaan voittajat!