Torstaina heräsimme ajoissa, jotta ehtisimme valmistautua keikalle. Tulimme paikalle jo varttia vaille kaksitoista, sillä emme tienneet kuinka monta muuta VIPiä tulee ja halusimme varmistaa hyvät paikat kuvia varten. Jonossa olimme numerolla 38A ja 38B. Päivästä tulisi varmasti pitkä, sillä aurinko paistoi täydellä teholla ja istuimme ilman mitään varjoa yhden hiekkakentän reunalla. Onneksi järjestäjät jakoivat juotavaa, jota sai niin paljon kuin halusi.

Olimme odotelleet kolme-neljä tuntia kun saimme kuulla, että pääsemme vihdoin aitojen sisäpuolelle jonottamaan. Meidätkin oli ohjattu menemään teltan kautta, jossa piti osoittaa henkilöllisyytensä. Meidät käännytettiin sieltä kuitenkin takaisin! VIPit pääsivät sisään vasta kuudelta ja eri ovesta. Menimme kysymään sieltä, mutta he käskivät meidän mennä jonnekin kahville, joten menimme. Matkalla kuulimme Sound Checkiä! Ensin kuuluivat vain Gustavin rummut, mutta pian kuului myös Billin ääni. Oli uskomatonta, että he olivat oikeasti niiden seinien toisella puolella! Kävimme nopeasti vessassa yhdessä kuppilassa ja tulimme takaisin pitämään omaa pientä jonoamme. Kuuden lähestyessä myös muita VIPejä alkoi tulla paikalle. Joukossa oli sekä voittajia, että muita aikuisia vieraita. Kävin kysymässä sisäänpääsyä ohjaavalta

naiselta, jos hän osaisi neuvoa, miten VIP-alueelta pääsee nopeasti lavan eteen. Olimme siihen mennessä kuulleet vain, että VIP-alue on ihan takana. Nainen kysyi heti että ”Ai, oletko sä faniklubilta?” ja olin ihan yllättyneenä että ”Joo!”. Katsoimme nimeni hänen tietokoneeltaan ja repesin kun hän sanoi ”Aaa, Aino ei olekaan pojan nimi!” :-D Hän lupasi koittaa eturiviä ja lehdistön aluetta, koska olin tullut sinne kuvaamaan heille. Kiitimme ja menimme takaisin ”jonottamaan”.

Kun kello tuli kuusi pääsimme aidasta sisään ja meidät saatettiin ryhmissä hakemaan VIP-passit ja –rannekkeet. Kyselimme siellä olevalta mieheltä, että minne meidän oikein kuuluu nyt mennä. Hän sanoi, että menkää VIP-alueelle ja hän tulee sitten kertomaan. Katsoimme vähän skeptisinä takaa päin kun halli täyttyi ja täyttyi – mitä jos emme saisikaan hyviä paikkoja? Nautimme kuitenkin meille tuoduista juomista ja pöydistä löytyvistä pikkunaposteltavista. Odotimme kymmenisen minuuttia, kunnes mies tuli takaisin! Hän toi meille eturivin passit ja rannekkeet! O_O Saimme kävellä sinne suoraan! Joimme loppuun ja lähdimme heti hakemaan paikat. Meidän ohjattiin Tomin puolelta sisään kahden aidan välissä olevaan eturiviin, jonka edessä oli vain lehdistön ihmisiä. Eturivi oli vain lavan mittainen ja reunassa oli vähän tyhjää, joten jäimme siihen.

Odotimme siinä noin puoli tuntia, kunnes keikka näytti vihdoin alkavan. Nokia piti alkujuonnon illan kulusta, jonka jälkeen tuli pieni hiljaisuus. Sen rikkoi lopulta Tomin kitara Übers Ende der Weltin sävelellä. Esirippu oli vielä paikallaan, mutta huuto oli tietysti kova. Sitten esirippu putosi poikien edestä ja he olivat vihdoin siinä! Oli ihan uskomatonta nähdä pojat niin läheltä. Odotimme tietysti into piukassa koska Tom katsoisi meihin päin; meillä oli molemmilla Suomen liput kädessä ja hän huomaisi ne varmasti! Se oli ehdottomasti parasta koko illassa. ÜEDW:n jälkeen he soittivat Schwarzin, jonka jälkeen oli uuden sinkun, Automatischin, vuoro. Akustinen versio oli uskomattoman ihana ja Bill lauloi sen todella tunteella. Oli ihanaa kuulla uusi biisi. Automatischin jälkeen tuli vielä Durch den Monsun, Ich breche aus ja In die Nacht. In die Nacht oli tapansa mukaan täynnä ihania kaksoshetkiä. Varsinkin loppu kun Bill

kiersi taas Tomin luo ja lauloi sanat suoraan hänelle. Hän sai jopa vakavana olleen Tomin hymyilemään suuresti. Keikan jälkeen pojat menivät lavan taakse ja fanit laitettiin istumaan lattialle, jotta vältyttäisiin kaaokselta. Menimme Sivin kanssa takaisin VIP-alueelle päin, kun törmäsimme meille eturivin paikat hankkineeseen naiseen. Kiittelimme häntä kovasti ja hän esitteli vieressään olevan naisen – hän oli alunperin toivottanut minut tervetulleeksi Saksaan! Olin haljeta kiitollisuudesta ja puhuimme heidän kanssaan kunnes kuulin jonkun kysyvän Heikkiä, Nokian Saksan johtajaa. Heikki Tarvainen myös alunperin ilmoitti Tokio Hotelin sopimuksesta Nokian kanssa! Kysyin heti onko hänkin täällä ja Nokialaiset lupasivat heti mennä esittelemään meidät!

Heikki oli VIP-alueella muiden Nokian tyyppien kanssa. Oli tosi hienoa tavata hänet ja hän olikin ainoa, jolle saimme puhuttua suomea! Hän oli hirmu mukava ja kertoi jopa, että on juossut Gustavin isän kanssa puolimaratonin! :-D Nauroimme yhdessä kaikkea ja kerroimme hänelle matkastamme ja miksi pidämme Tokio Hotelista. Otimme myös pari yhteiskuvaa ja meidät esiteltiin vielä monelle muulle. Hauskinta oli, että kaikki tuntuivat tietävän mistä puhutaan kun joku sanoi meidän olevan ”Faniklubilta”(Suomesta)! Se oli hieno tunne :) Nimmarinjako alkoi noin tunnin päästä konsertista. Saimme ekstrapasseinemme mennä ensimmäisten joukossa ja vieläpä palata takaisin

VIP-alueelle, kun muut joutuivat lähtemään kotiin. Jännitimme jonossa poikien kohtaamista. Halusin, että he sanoisivat jotain Suomelle ja kun pääsimme kohdalle pyysin heitä sanomaan ”Hallo Finnland”! Sain ensimmäisenä olleet Gustavin ja Tomin sanomaan sen! Valitettavasti Billin kohdalla Tom alkoi puhumaan hänelle kynistä ja oli vain pakko mennä eteenpäin :-D Loppuajan hengasimme suomalaisten voittajien, Hannen ja Sinin kanssa! Meillä oli tosi hauskaa ja katsoimme poikien ”Hallo Finnland” –videota uudestaan ja uudestaan. Kun Hanne ja Sini menivät hakemaan nimmarit, menimme Sivin kanssa takaisin VIP-alueelle. Puhuimme

taas muutaman Nokian tyypin kanssa ja söimme pitsaa. He olivat saaneet tavata pojat lyhyesti keikan jälkeen! Toinen miehistä osoittautui tapahtuman juontajaksi, sillä hän veti mikrofonin taskustaan yhdessä vaiheessa ja mietti, pitäisikö hänen vielä tehdä jotain sinä iltana :-)

Yhtäkkiä keskustelumme keskeytti hoputtava ”menkää hakemaan nimmarit!” Minä ja Sivi katsottiin toisiamme ja sanottiin vain, että me haimme ne jo! Mies ei näyttänyt välittävän ollenkaan ja vain sanoi, että ”hakekaa uudestaan!” Kaikki kolme lähtivät saattamaan meitä pöydän luo salin toiseen päähän ja kysyin vielä jonossa, onko se varmasti OK. Juontaja sanoi, että totta kai, olemme heidän ”erityisvieraansa” :-D Hyvä Suomi!

Kaivoimme ihan paniikissa laukuistamme jotain allekirjoitettavaa. Itse löysin vain oman TH-kalenterini, johon sain nimmarit jokaisen oman kuvan kohdalle. Olimme vieläkin ihan äimänä tuuristamme ja päätimme lähteä sen jälkeen suoraan hotellille. Olimme tosi väsyneitä pitkän päivän jälkeen, mutta ihan mielettömän innoissamme. Meillä olisi lisäksi kotiin vietävänä poikien terveisiä Suomelle!

(c) Nokia Homebase


Lopuksi vielä Automatischin ihana akustinen versio! =)