JOULUKALENTERIN 3. LUUKKU julkaistu 3.12.2007 Kirjoittaja: Kimberly^^

Oli Kaulitzien kaksosten 18. jouluaatonaatto. Tämä joulu poikkesi kuitenkin muista jouluista todella paljon. Ensimmäistä kertaa he eivät viettäneet sitä yhdessä. Bill oli pakotettu vain muutamaa päivää ennen joulua Universalin toimesta toiselle puolelle Saksaa promootiotilaisuuteen. ”Hei Tom, Bill täällä. En tuskin ehdi kotiin jouluksi, mutta lupaa viettää onnellinen joulu minunkin puolestani”, nuorempi poika sanoi puhelimeen. ”Mulla on ikävä sua”, rastapää sanoi pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen. ”Niin mullakin, mut tää on vaan meidän bändin parhaaks, nähdään sitten 25. päivä, mun pitää nyt mennä moimoi”, Bill sanoi ja sulki puhelimen. Kyyneleet valuivat hänen poskiltaan, ei joulua kuulunut viettää yksin jossain hotellihuoneessa. Se kuului viettää rakkaittensa parissa. Samassa hotellihuoneen ovelta kuului koputus. ”Herra Kaulitz, sinun pitäisi tulla Bravon haastatteluun puolen tunnin päästä, oletko valmis”, miehen ääni sanoi oven ulkopuolelta. ”Ihan kohta, tulen sitten alas”, Bill huusi ja pyyhki kyyneleistä kosteita silmiään varovasti että tummat meikit eivät leviäisi. Hänen oli päästävä kotiin jouluksi, vaikka kävellen, mutta huomenna hän olisi kotona perheensä luona ja ennen kaikkea Tomin luona. Astuessaan ulos ovesta hän näki kiljuvia teinityttöjä jotka ottivat hänestä valokuvia minkä kerkesivät. Oliko tämä kaikki sen arvoista, Bill kysyi itseltään ja hymyili hieman tytöille. Istuessaan mukavaan penkkiin hiljaisessa tilassa mustahiuksinen solisti huokaisi hieman. ”Hei Bill, hauska tavata olen Bravon toimittaja Marie”, pirteä nainen sanoi ja istui hänen viereensä. Naisella oli vaaleat hiukset ja hän näytti todella iloiselta. ”Kysyn sinulta nyt muutamia kysymyksiä joulusi viettoon liittyen”, Marie totesi ja käynnisti nauhurinsa. 24.12 Kotona aattoiltana Tom koristeli kuusta apaattisena, joulu ei tuntunut joululta ilman Billiä. Hän antaisi mitä vain että poika olisi täällä tai että hän olisi mukana Münchenissä. ”Äiti, onko Bill soittanut sinulle?” Hopparipoika kysyi noin kymmenettä kertaa tänä aamuna. ”Ei ole kulta, ei hänellä ole hätää, Bill on varmaankin jossain haastattelussa ja soittaa sinulle heti, kun näkee, että olet soittanut hänelle”, pipareita paistava äiti sanoi ja hymyili vanhemmalle pojalleen rauhoittavasti. ”Niin kai”, Tom sanoi hiljaa ja juoksi yläkertaan omaan huoneeseensa. Hän kaivoi laatikostaan pienen paketin. jonka päällä luki kultaisin kirjaimin Billille. Hän painoi sen rintaansa vasten ja toivoi että olisi voinut antaa lahjan tänään veljelleen. Samaan aikaan Bill istui lentokoneessa, hän ei ollut kertonut kenellekään että tulisi kotiin jo tänään. Hän halusi yllättää veljensä, jonka tiesi odottavan kovasti itseään. ”Olkaa hyvät ja sulkekaa turvavyönne nousun ajaksi”, naisen ääni kuulutti ja samalla kirkas valo syttyi koneen etuosaan. Vain kolme tuntia ja hän olisi perillä kotona. ”Saako herra Kaulitzille olla juotavaa?” Miellyttävän kuuloinen lentoemäntä sanoi ja hymyili tummahiuksiselle pojalle kauniisti. ”Ei kiitos”, Bill sanoi ja vajosi takaisin ajatuksiinsa. Parin tunnin kuluttua kotona Tom istui rauhattomana huoneessaan. ”Äiti, mä meen ulos kävelemään”, hän huusi ja astui rauhalliseen lumisateeseen. Tom käveli hiljaista katua pitkin ja jokaisen talon ikkunassa loistivat kynttilät ja sisältä kuului iloisten ihmisten ääniä, jotka saivat viettää joulunsa rakkaittensa kanssa. Olikohan hän ainut ihminen koko Saksassa, joka joutui viettämään joulunsa ilman rakastaan. ”Miksi niin surullinen?” Miehen ääni kysyi ja Tom säpsähti säikähdyksestä. Katsoessaan oikealle puolelleen hän näki vanhan nuhjuisen näköisen miehen istuvan puiston penkillä koiransa kanssa. ”En saa viettää jouluani koko perheeni kanssa, tärkein ihminen puuttuu”, Tom sanoi ja huokaisi syvään, hän ei edes tiennyt miksi kertoi asiansa tuolle miehelle. ”Niin, se on surullista, Minulla ei ole varsinaista perhettä, mutta olen silti onnellinen, onhan minulla Kaapo”, hän sanoi ja rastapään katse siirtyi vanhan näköiseen koiraan. ”Niin, kaksoisveljeni on tällä hetkellä toisella puolella Saksaa tekemässä haastattelua ja antaisin mitä vain että hän olisi täällä”, Tom sanoi ja hymyili pienesti koiralle, joka nuolaisi isäntänsä poskea. ”Minusta sinun kannattaisi mennä kotiin ja soittaa hänelle, kertoa miten paljon välität hänestä”, vanha mies sanoi ja hymyili herttaisella hymyllään. ”Niin varmaan pitäisi…”, Tom sanoi ja kääntyi lähteäkseen. ”Hyvää joulua”, hän sanoi vielä ja mies vastasi hänelle samalla tavalla hiljaisella äänellä. Tom käveli mietteissään kotiaan kohti, kun hän näki tumman hahmon tulevan häntä kohti talon toiselta puolelta. Hän ei kiinnittänyt hahmoon mitään huomiota ennen kuin se puhui hänelle. ”Hyvää joulua isoveli”, varjo sanoi ja Tomin silmät kirkastuivat, tuo ääni, miten hän olikaan kaivannut sitä. Niin nopeasti kuin hän isoilta housuiltaan kykeni hän juoksi veljensä luokse ja halasi häntä. ”Hyvää joulua pikkuveikka”, hoppari sanoi onnellisena. Lunta satoi hiljalleen heidän päällensä, vihdoin joulu tuntui taas joululta. Yhdessä he kävelivät kotiinsa ja viettivät maailman onnellisimman joulun.