julkaistu joulukalenterissa 2007
Lähde: Süddeutsche Zeitung Magazin.
Marraskuun 9. : Kutsuimme Saksan isoimmat teinitähdet luoksemme juttelemaan. Ochsenknecht ja Kaulitz veljekset – molemmat syntyneet niinä aikoina, kun länsi ja itä Saksa yhdistyivät, vanha koti ja uudet arvot.
Berlin-Mitte, sviitti ”Ritz Carltonissa” – jokaiselle alle 16-vuotiaalle tytölle, pitää heti uudestaan kuvailla: Saksan neljä tärkeintä poikaa, he istuvat nahkasohvalla, syöden nallekarkkeja ja jutellen. Takana, kokolattiamatolla, istuvat seurue: aikuisia ihmisiä, joilla on crew-tickets heidän kaulojensa ympärillä. Noniin, jokainen haluaa Kaulitz ja Ochsenknecht veljekset; kaksi heistä on kiertueella Ranskassa Tokio Hotelin kanssa ja kaksi heistä ovat juuri allekirjoittaneet levytyssopimuksen ja tehneet uusia elokuvia. Kaikki neljä heistä käyttäytyy todella hyvin : nousevat ylös, kättelevät, sanovat ”hauska tavata” – he eivät selvästikään tee tätä ensimmäistä kertaa. Meidän suunnitelmamme: Puhua heidän kodeistaan, maastaan, puhua Billille ja Tomille, jotka tulevat Loitchesta, lähellä Magdeburgia ja Jimi Blue ja Wilson Gonzales Ochdenknechtille, korkeluokkaiset lapset Gründwaldista, lähellä Müncheniä.
Tasan 18 vuotta sitten, muuri kaatui, joten olette kaikki noin saman ikäisiä kuin yhdistetty Saksa. Mitä se päivä merkitsee teille?
Bill: Ihmiset juhlivat ja me juhlimme heidän kanssaan, vaikkei se oikeastaan ole vaikuttanut meihin. Silti, olemme iloisia, siitä mitä hyödyimme, kun muuri kaatui.
Jimi Blue: Isäni kertoi siitä minulle, mutta mitä se merkitsee itselleni – ei paljoakaan, taino, ehkä vähäsen.
Tom: Jos totta puhutaan, en oikein välitä siitä päivästä.
Wilson Gonzales: Se on totta kai koskettavaa nähdä televisiosta kuinka iloisia ihmiset olivat, kun he rikkoutuivat muurin läpi ja pystyivät halaamaan ihmisiä, jotka olivat muurin toisella puolella. Kun näen sen, tajuan kuinka kamalaa oli elää muurin kanssa.
Mitä yhdistätte DDR:n (Itä-Saksan) kanssa?
Bill: Se ei ikinä ole ollut mikään iso puheenaihe meidän välillämme. Olemme kiertueella muissa maissa ja minulta kysytään tuota ja vastaan aina uudestaan: ”Olen tuntenut Saksan vain yhdistyneenä maana”.
Tom: Toissa päivänä, joku Italiasta kysyi meiltä, että olemmeko me iloisia siitä, että voimme nähdä Rooman, kun mehän olemme Itä-Saksasta. Kerran yksi tyyppi jopa tarjosi meille banaaneja.
Wilson: Olen käynyt vuoden taide koulua Los Angelesissa ja ihmiset kyselivät koko ajan, että mitä Hitler tekee tällä hetkellä ja siitä että onko meillä jo jääkaappeja Saksassa. Jonkun pitäisi lyödä amerikkalaisia päähään, jotta he ymmärtäisivät, että Saksa on tavallinen maa nykyään. USA:ssa on paljon ihmisiä, jotka uskovat siihen, että Saksa on jälkeenjäänyt ja tylsä maa. Kun ajattelen DDR:ää, minulle tulee vain mieleen lippu, jossa on vasara ja sirppi. Entä sinä Jimi?
Jimi: Mitä?
Bill: ”nauraa” Ei kiinnittänyt huomiota!
Jimi: nojaa, minäkin muistan vain sen lipun.
Wilson ja Jimi kasvoivat Grünwaldissa, joka on rikasta seutua Münchenissä ja sen lisäksi, he syntyivät suosittuun perheeseen; Bill ja Tom, te olette Loitschesta, kylästä lähellä Magdeburgia. Voisitteko te sanoa, että teidän lapsuutenne oli hankalampi?
Bill: Itä ja länsi – Ei sillä minusta ole väliä. Minusta isoin ero oli siinä, että me kasvoimme kylässä ja he kasvoivat kaupungissa.
Wilson: Grünwald on myös vain pelkkä kylä, mutta se on aivan lähellä kaupunkia ja sen takia me varmaan hengasimme siellä enemmän. Sen lisäksi, me olimme isämme mukana ensi-illoissa tai kuvauksissa silloin tällöin. (isä näyttelijä)
Tom: Ei se ollut niin kamalaa kasvaa kylässä, tai ainakaan tiettyyn ikään asti. Tarkoitan, että missä isoissa kaupungeissa voi rakentaa puumajoja? Toisaalta, Bill ja minä vedimme puoleemme ei haluttua huomiota, koska näytimme erilaisilta kuin muut. Sen takia uneksimme pienestä saakka muutosta Berliiniin, koska siellä pystyy näyttämään siltä miltä haluaa.
Bill: Vapaus on aina ollut meille tärkeä asia. Sen takia otin tämän ”Freiheit” tatuoinnin vasempaan käteeni juuri ennen 18-vuotis syntymäpäivääni.
Pystyttekö te vielä muistamaan ensimmäisen matkanne Berliiniin?
Bill: Totta kai, olimme 12-vuotiaita, menimme sinne junalla. Minulla ja Tomilla ei ollut melkein yhtään rahaa, mutta me halusimme niin paljon käydä TV-tornilla. Siellä ylhäällä me ostimme aivan liian kallista kahvia – latte Macchiatot tietysti – ja esitimme kuin meillä olisi varaa siihen.
Wilson: Olin 6- tai 7-vuotias ja muistan vain, että menimme metrolla ja että kävimme sushi baarissa. Berliini oli kuin pieni alue New Yorkista. Minusta ihmiset ovat paljon ystävällisempiä Berliinissä kuin Münchenissä. He eivät välitä siitä miten pukeudut, vaan siitä millaiset aivot sinulla on. Berliini ei ole ehkä siistein kaupunki Saksassa, mutta varmasti taiteellisin kaupunki.
Jimi: Totta, Münchenissä on paljon itseään täynnä olevia ihmisiä. Kaikki on paljon sekoittuneempaa Berliinissä, siellä on punkkareita ja pikkumaisia ihmisiä ja muutama hullu... Kaikki on mahdollista