| STAR
SEARCH julkaistu joulukalenterissa 2007 Suomentanut: Linda |
| VIDEO - haastattelu liittyen Star Search kilpailuun Kun hän on lavalla, tyttöjen unelmat käyvät toteen: Bill, Tokio Hotelin laulaja. Akte (saksalainen TV kanava) teki tämän haastattelun nuorelle lahjakkuudelle kolme vuotta sitten. Silloin Billillä oli kauhea ramppikuume ennen hänen ensimmäistä televisiossa näytettyä esiitystään ja pelasi ajanvietteeksi korttia. Jännittääkö? Bill: Joo, todella. Luulen, ettei minua ole koskaan aikaisemmin jännittänyt näin paljon. Todella hienoa. Yleensä tälläista näkee vain televisiossa! Ja nyt kun on itse mukana, on tosi makeeta. Nykyään Bill menee Saksan konserttihalleihin joka viikko. Tokio Hotel kiertue on melkein loppuunmyyty. Mutta kolme vuotta sitten, hänen musiikkimakunsa oli vielä jotenkin erilainen. Bill laulaa Weather Girlsin kappaleen It's raining Men Hienoa, mahtavaa. Bill esitti tämän laulun kilpailussa Star Search ja hävisi. Mutta jo silloin hän tiesi miksi hän halusi esiintyä lavalla. Bill: Menin lavalle ja tärisin, mutta kun aloin laulamaan ajattelin: "hyvä" ja vain nautin siitä. Ja koko yleisö ja kuinka he kaikki kiljuivat. Oli tosi mahtavaa, joo. Silti ensimmäinen menetetty tilaisuus päättyi kyyneliin, mutta hänhän ei voinut tietää, että vain kolmen vuoden päästä tytöt rakastaisivat häntä. VIDEO - osa Star Search kilpailusta Toinen kilpailija on 13-vuotias ja hänellä on kaksoiveli, jonka kanssa heillä on yhdessä bändi ja tekevät omaa musiikkiaan. Hänellä on myös erityinen tyyli, nuoresta iästä huolimmatta, eikä vain musikaalisesti, vaan myös vaatetuksessa. Bill: Olen Bill, tulen Loitschesta, joka sijaitsee lähellä Magdeburgia - noin 20 minuutin päässä ja olen 13-vuotias. --- Bill: Tämä on sieltä. Makeeta. Bill: Olen enimmäistä kertaa aivan sanaton. Tämä pitää ensiki jotenkin sulattaa. Tämä on aivan uskomatonta, että olen tässä mukana. Aivan Mahtavaa. Sanoinkuvaamatonta. --- Bill: En pitänyt mistään minun t-paidoistani ja sitten vain leikkelin niitä ja loppujenlopuksi ne näyttivät ihan hyviltä ja puin yhden ylleni. Niin yksinkertaista se vain on ja tänään hän ei ole enää niin sanaton. Tänä iltana laulaa Bill livenä meidän lavallamme It's raining Menin. Tässä on Bill! Humidity is rising Barometers gettin low According to all sources The streets the place to go Cause tonight for the first time Just about half past ten For the first time in history It's gonna start raining men It's rainin' men, Hallelujah It's rainin' men, Amen I'm gonna go out I'm gonna let myself get absolutely soakin' wet It's raining men Hallelujah It's raining men every specimen Tall, blond, dark and lean Rough and tough and strong and mean God bless Mother Nature She's a single woman too She took on the heavens And she did what she had to do She fought every angel She rearranged the sky So that each and every woman, Could find the perfect guy It's rainin' men, Hallelujah It's rainin' men, Amen x2 Bill: kiitos paljon Se oli siinä naiset ja herrat. He voivat antaa jopa 20 pistettä. Bill fanstastinen esitys. Ja oikeasti, uskomatonta. Tarkoitan, sinä tulet ja sinulla on aina oma juttusi. Mistä saat ideat? Bill: Minusta se olisi tylsää olla/tehdä asiat niin kuin muut.Halusin tehdä jotain erikoista. Sen teit tänä iltana todellakin. Bill: Kiitos. Äitisi on täällä mukana tänään Bill: Joo Kuka muu on vielä mukana? Bill: Mummini on vielä mukana ja äitini miesystävä Ja olet vielä pikkaisen surullinen, koska yksi tärkeä ihminen vielä puuttuu... Bill: Joo aivan, kaverini eivät päässet, koska he ovat lomalla, eikä minun veljeni, valitettavasti, hän jäi kotiin. Kaverisi katsovat televisiosta Bill: Aivan ja veljeni myös. |