Author = Fûr-immer Rating = S Genre = Joulu :> Disclaimer = En omista Th:n poikia enkä saa rahaa. (:   BILL, 23.12.2008 Mä istuin yksin kahvilassa, hakkasin otsaani pöytään ja manasin itseäni hiljaa pienessä mielessäni. Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Mä näin mielessäni kuvan juuri ostamastani nahkatakista ja itseinho iski koko ajan vain kovempaa. Olin kuluttanut siihen viimeisimmät rahani, eikä mulla ollut Tomille joululahjaa. Ja pahinta oli, että Tom oli ostanut mulle lahjan ja hehkuttanut vielä, että mä en kuulemma voinut muuta kuin tykätä siitä.   “Bill?” tuttu ääni kuului kysyvän ja kohotin hieman päätäni pöydästä. “Ai, hei Georg”, tervehdin elottomasti ja laskin pääni takaisin viileälle pinnalle. “Mikäs vetää miehen mielen noin matalaksi?” basisti kysyi, selvää huvittuneisuutta äänessään. “Tässä ei nyt ole mitään hauskaa!” Nostin etusormeni pystyyn osoittaakseni asian olevan tärkeä, mutta Georg vain naurahti. “Voi, eikö teille tulekaan joulupukkia tänä vuonna? Mä voin kyllä tulla, jos kukaan muu ei suostu.”   Nostin taas päätäni mulkaistakseni ystävääni, joka edelleen jaksoi virnuilla. Mikäs sillä, se osti aina joululahjat jo loka-marraskuussa, ihan vaan saadakseen ne halvemmalla, hinnat kun tuppasivat nousemaan joulua kohden. Georg osoitti kahviani, pudistin päätäni ja hän kaappasi sen itselleen. Kahvilassa kulki asiakkaita ulos ja sisään, kaikki puhuivat joulusta ja heidän ostoskassinsa olivat täynnä kauppiaiden valmiiksi paketoimia lahjoja. Se sai mut masentumaan entistä enemmän.   “Niin, kerrohan nyt mikä mieltä painaa”, Georg kehotti ja tyhjensi viimeisetkin kahvitipat mukin pohjalta. “Ostinpa tuossa itselleni uuden nahkatakin ja kappas! Siihen kulukin sitten kaikki rahat eikä mulla ole Tomille lahjaa! Kaikille muille kyllä on, mutta ei omalle veljelleni! Mä olen kamala ihminen!” “Ryhdistäydy nyt, hyvä mies!” Georg ravisteli hartioitani ja jatkoi; “Ei hätä oo tän näkönen. Mulla kävi kerran ihan samalla, mulla ei ollut lahjaa yhdelle serkuistani ja tiesin, että sillä on lahja mulle ja sitten…” “Menisitkö asiaan vai aiotko kertoa kaikki serkullesi antamat lahjat menneiden vuosien varrelta?” heitin väliin ja ensimmäistä kertaa parin tunnin aikana hymyilin. Tai no virnistin, mutta kuitenkin. “Mennään meille, mä voin auttaa sua”, Georg vain totesi ja nousi pöydästä.   En ikinä uskaltanut luottaa Georgin ideoihin sata prosenttisesti, mutta nyt en voinut muuta. Georg hymyili koko automatkan itsevarmasti ja se ei puhua pukahtanut, varmaan kehitteli ideaa päässään.   TOM, 24.12.2008   Päätin herätä joulun kunniaksi jo kahdeltatoista ja vilkaisin ensimmäiseksi ikkunasta ulos. Lunta oli satanut yön aikana ihan mukavasti ja muiden talojen pihapuissa ja ikkunoissa paloi erivärisiä ja -näköisiä jouluvaloja. Naapurin lapset leikkivät pihalla lumisotaa ja mun oli pakko koputtaa ikkunaan. Ne kohotti katseensa ja vilkutti mulle takaisin. Yleensä aina, kun heräsin kotona, ne muksut leikki jo pihalla ja aina me vilkuteltiin toisillemme. Ne oli kyl ihan mahtavia taaperoita, mä kävin aina silloin tällöin Billin kanssa pelaamassa niiden kanssa jääkiekkoa tai jalkapalloa. Haastavaahan se oli yrittää pelata mahdollisimman varovaisesti, ne kun oli vasta viisi. Tänä vuonna meillä oli niille jopa joululahja.   “Tom, ootko sä hereillä?” äiti huuteli oven läpi. “Joo, olenhan mä. Koska me syödään?” Äiti avasi oven ja katsoi toruvasti virnuiluani. “Olisipa se noin helppoa mullakin. Nukkua pitkään ja kävellä suoraan teidän valmistamalle jouluaterialle.” “Ei me osata kokata”, puolustauduin ja astelin etsimään kaapista joulunpunaista paitaa ja puhtaita farkkuja. “Kyllä mä sen tiedän. Ruoka on heti, kun sä olet valmis.”   ****   “Huhhuh, mä oon ihan täynnä”, Bill sanoi ja laski aterimensa lautaselle. “Samoin”, totesin ja äiti katsoi meitä hymyillen. “Oiskohan se nyt sitten lahjojen vuoro?” “Joo!” Bill huudahti ja oli jo olohuoneessa ennen kuin ehdin huomata sen edes nousseen tuolilta. “Mä voin auttaa näiden kanssa”, sanoin äidille ja lähdin kantamaan tiskejä keittiöön. “Äh, ei sun tarvitse. Jaetaan nyt ne lahjat, mä siivoan nämä sitten”, se vastasi ja nosti lautaspinon käsistäni takaisin pöydälle.   Bill istui sohvalla kärsimättömän näköisenä, kaksi pakettia sylissään ja oli ehtinyt kiskaista tonttuhatunkin päähänsä. Sellaiset se ojensi meillekin ja huokaisten mä kiskaisin sen päähäni. Se oli ainut asia, mitä mä inhosin joulussa.   “Malttaisitko sä Bill odottaa vielä sen aikaa, että mä laitan takkaan tulen?” “Äiti, kun mä haluun jakaa nää nyt heti!” “Kyllä se jaksaa”, vastasin virnuillen veljen puolesta ja Bill huokaisi. “Mulla vaan on niin mahtavat lahjat…”, se vielä yritti, mutta äiti työnsi jo puita takkaan.   BILL, 24.12.2008   “Oi, tää on Bill tosi hieno lahja!” Äiti pyöritteli kynttiläpakettia käsissään, jonka kylkeen oli teipattu lahjakortti kokovartalohoitoon. “Tomin lahjan mä haluan antaa viimeisenä. Mitäs teillä on mulle?” kysyin ja Tom pyöritti hymyillen päätään. “Aina niin kärsimätön”, veli totesi ja tökkäsi mua kylkeen.   Tom ojensi meille lahjansa ja me molemmat revittiin paperit kärsimättömästi niiden ympäriltä. Äiti henkäisi nähdessään lahjansa ja tunsin kuinka omat silmäni laajenivat vähintään lautasen kokoisiksi. Äiti nousi sohvalta halatakseen Tomia, joka hymyili tyytyväisenä. Heti kun Tomin kaula vapautui, hyppäsin itse roikkumaan siihen.   “Kiitos, kiitos, kiitos!” Rutistin tiukasti Tomia, kunnes palasin lahjani luo. Nostin käärepapereiden keskeltä matkalahjakortin ja hupparin, josta olin haaveillut jo ikuisuuden. Se oli ainoa laatuaan ja sen selkäpuolella oli Nenan nimikirjoitus. Ja se oli tullut Tomille kalliiksi. “Nyt me lähdetään koko perhe sille lomalle, josta me ollaan haaveiltu! Äiti saa valita kohteen ja me viivytään siellä vähintään kaksi viikkoa!” Tom innostui itsekin. “Voi Tom! Mä en edes muista miltä tuntuu makoilla aurinkorantojen pehmeillä hiekoilla. Kiitos rakas!” Äiti asteli halaamaan Tomia vielä toistamiseen. “Ja tää astiasto, eihän näin hienoa ees uskalla käyttää!”   Tom suorastaan säteili, mutta kyllä mäkin olisin ollut ylpeä tuollaisien lahjojen antamisesta. Äiti nosti lahjansa kuusen alta ja piteli niitä ensin hetken sylissään. Tom kävi lisäämässä takkaan puita ja ihailin vieläkin saamani hupparia. Onneksi mulla oli ihana kaksoisveli.   “Nää mun lahjat ei oo kyllä mitään teidän lahjoihin verrattuna, mutta ajatushan on tärkein”, äiti sanoi hieman nolona ja ojensi pakettinsa.   Me molemmat saatiin äidin itse kutomat villasukat ja kaulahuivit, Tomin oli vihreät, omani siniset. Me käytiin molemmat halaamassa äitiä ja laitettiin uudet villasukat jalkaan. Äiti hieroi käsiään yhteen ja asettui mukavammin istumaan paikalleen.   “No, jokos me vihdoin nähdään se sun mahtava lahja Tomille?”   TOM, 24.12.2008   Bill ojensi lahjansa, joka oli kääritty siististi tummanpunaiseen tähtipaperiin ja Bill näytti siltä, että voisi itse repiä sen auki siinä silmänräpäyksessä. Ihan vain kiusatakseni aloin hitaasti repiä teippejä auki.   “Bill, hillitse nyt ittes”, äiti naureskeli, kun Bill yritti auttaa paketin avaamisessa. “Täh?!”   Huudahdus karkasi mun kurkusta, kun lahjapaperin alta paljastui kirja, jonka kannessa komeili oma kuvani. Vilkaisin Billiä kysyvästi, joka vaan nyökytteli innoissaan. Avasin kannen ja aloin selailla sivuja. Siinä meinasi ihan tulla tippa silmäkulmaan.   “Bill, tää on tosi hieno!”   Jokaisella sivulla oli kuvia joko itsestäni, Billistä, Gustavista tai Georgista, kiertueilta ja kotoa. Jokaiseen kuvaan Bill oli keksinyt kuvatekstit ja sivujen reunat pikkuveli oli koristellut kulta- ja hopeatusseilla. Kuvia oli kaikenlaisia; osa oli kaikenlaista tyhmän hauskaa hölmöilyä, osa kuvasi erilaisia tunteenpurkauksia, itkua ja naurua, raivoa ja välittämistä. Loput kuvista olivat keikoilta ja backstageilta, meistä fanien keskellä tai makoilemassa hotellihuoneiden sohvalla lopen uupuneina. Sivuja oli ainakin 50 ja Billillä oli varmasti mennyt iäisyys koota joka sivulle kuva, kirjoittaa tekstit ja koristella. Toiseksi viimeinen kuva oli yllättävä. Siinä minä, Gustav ja Georg poseerasimme kameralle tonttupuvuissa, jokaisella silmät kierossa ja suut typerissä virneissä. Se oli otettu vuosi sitten, joulupäivänä vietetyistä juhlista.   “Mä muistan ton! Georg ja Gustav oli ihan päissään!” huudahdin ja Bill alkoi nauraa. “Noniin olit kyllä säkin!”   Äitikin alkoi hekottaa nähdessään kuvan ja hetken me kaikki vaan naurettiin kuvalle, varsinkin meidän kolmen hurmaaville ilmeille. Lopulta käänsin viimeiselle sivulle ja se sai ihan oikeasti kyyneleen nousemaan silmännurkkaan. Siinä oli kuva musta ja Billistä, olimme noin kolmen vanhoja ja suukotin siinä Billin poskea, sekin oli otettu jouluna, molemmilla oli tonttuhatut päässä. Sivun kuvateksti oli kirjoitettu kullalla ja siinä luki: You are the best brother ever! P.s. Merry Christmas! :)