|
DEVILISH
HAASTATTELU 29.8.2003
Tässä luukussa on taas jälleen Devilishistä, mutta tämä haastattelu on todella vanha ja harvinainen. Enjoy! Saksankielentaitoiset ja mikseivät muutkin, käykää kurkkaamassa Devilishin vanhaa vieraskirjaa, jonne Bill ja Georginkin ovat aikoinaan joskus kirjoitelleet. Vuonna 2002 eräs kuvausryhmä vieraili erään lapsibändin luona Loitchessa. Silloin bändin nimi oli vielä Devilish ja harjoittelivat Bill ja Tom Kaulitzin vanhempien kellarissa. Nyt kaikki viimeistään tietävät keistä puhutaan. Näistä lapsista tuli Tokio Hotel. Tämä on Tom, Hänen nimensä on Georg ja tässä meillä on Gustav ja hänen nimensä on Bill. Yhdessä he ovat Devilish Magdeburgista. Pirullista rockimusiikkia, itsekirjoitettua ja käsintehtyä. Tälläisiä bändejä löytyy monia, mutta näillä poijilla on kaksi erityistä ominaisuutta. Ensinnäkin, he tekevät musiikkia ihmeen nuorena ja toiseksi heidän frontman Bill on pieni tähti. Tämä 13-vuotias oli mukana Star Searchissä. Häntä oli vastassa 10 000 10-15-vuotiasta ja selvisi 8. finaaliin. Kukaan ei odottanut, että hän selviäisi niinkään pitkälle. Bill: Se oli mahtavaa. Vaikka putosinkin, niin minulle jäi kaikki ne muistot ja oli todella hienoa työskennellä niiden kaikkien ihmisten kanssa, lauluopettajan kanssa yms. Siellä oli todella upeaa. Billin esiintymisen jälkeen jotain muuttui. Nyt monet tunnistavat hänet ja pyytelevät nimmareita. Bändille se on positiivista. Billin suosio auttaa rockbändiä tunnetummaksi. Devilishin nettisivuilla on 10 kertaa enemmän kävijöitä. Isot levytysyhtiöt ovat osoittaneet kiinnostustaan, tarkempaa ei voi paljastaa. Bändin päämäärä on kuitenkin selvää. Gustav: Levytyssopimus, päästä huomatuksi ja että joku olisi ehkä kiinnostunut meistä. Se on meidän kaikkien toivomus ja sitä me kaikki tavoittelemme. Starsearchin jälkeen bändi keskittyy taas musiikkiinsa. Heillä on kahdeksan omaa kappalettaan ja nyt myöskin oma albumi. Rockahtavat ja tunteikkaat kappaleita, jotka sopivat kategoriaan Independant Rock. Leb die Sekunde on yksi heidän lempikappaleistaan. Joskus heillä on myös erimielisyyksiä, vasinkin Billillä ja Tomilla. He riitelevät melko usein. Tom: Erimielisyydet koskivat joskus Star Searchiä, mutta se on okei, ei ole mitään vakavaa. Sanotaan nyt vain, että sellaista jonka voi helposti unohtaa. 20.9 heillä on heidän seuraava suuri keikkansa. Silloin käydään Musicidsin finaali Magdeburgissa. Voittajat ovat yhden askeleen lähempänä kuuluisuutta. Ehkä sitten Bill ja muut seisovat samoilla lavoilla kuin idoli Robbie Williams ennen. |